maanantai 22. lokakuuta 2012

Margaret Weis & Tracy Hickman: Lohikäärmeen raivo

Syrjähyppy Williamsin Etelänmaasta Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin luoman viikinkiseikkailun pariin. Lohikäärmeen raivo on kolmas osa Lohikäärmelaivat nimisessä sarjassa. Edellinen osa jätti sarjan päähenkilön Skylanin miehistöineen vaikeaan tilanteeseen. He olivat juuri paenneet orjuudesta jumala Aelonin Sinarian kaupungista laivallaan Venjekarilla. Sinarian joukot johtajanaan Skylanin petturi serkku Raegar ovat aivan heidän kannoillaan. Edessä päin taas on toisen viholliskansan jättien laivasto ja heidän jättiystävänsä Kantaja on kuollut.
Tästä tilanteesta kirja siis lähtee liikkeelle. Raegar, joka palvoo Aelonia, pyytää Aelonia tuhoamaan Skylanin ja jättitursas hyökkää heidän kimppuunsa. Onneksi vedenkansa Akviinit pelastavat heidät, mutta syyttävät heitä sitten heidän kaupunkiinsa hyökkäämisestä ja vangitsevat heidät.

Skylanin jumalat odottavat tämän etsivän viittä Vektian henkiluuta, joiden avulla he saisivat käyttöönsä luomisen mahdin ja voisivat karkoittaa jumala Aelonin. Yhden Skylan ystävineen on jo saanut varastettua Raegarilta ja yhden jätit varastivat heiltä. Kolmen muun olinpaikka on kuitenkin arvoitus. Myös jumala Aelon havittelee henkiluita Raegarin ja tämän tuoreen vaimon Treian avulla.

Lohikäärmelaivat on aika lailla sitä samaa mitä Weisin ja Hickmanin kirjat yleensäkin ovat. On hyviä ja pahoja jumalia, ja kummallakin puolella on omat ihmispalvojansa, joiden toimien kautta jumalat sotivat keskenään. Lohikäärmeen raivossa sattuu ja tapahtuu, kun ihmisiä siepataan ja pelastetaan, juonitellaan toisten päänmenoksi ja vähän taistellaankin. Taisteluja oli kyllä tässä kirjassa harvinaisen vähän luultavasti sen takia, että suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu akviinien kaupungissa, ja akviinit ovat hyvin rauhanomainen kansa. He eivät sodi, eivätkä vuodata toistensa verta. Akviinit ovat muutenkin mielenkiintoinen kansa. He elävät paljon veden alla ja siksi heidän ihonsa on vihertävä. Akviinien parissa myös sukupuoliroolit ovat kääntyneet päälaelleen. Naiset hallitsevat ja ovat sotureita (mikä oli outoa, kun koko ajan toittotettiin sitä heidän rauhanomaisuuttaan). Miehet taas ovat kotona hoitamassa lapsia.

Lohikäärmeen raivo ei kovin suuria tunteita herättänyt. Vasta viimeinen kymmenen sivua teki suurimman vaikutuksen ja yllätti aika tavalla. Ainakin jännittävät loppukoukut Weis ja Hickman osaavat tehdä. Kirja loppui taas niin mielenkiintoiseen tilanteeseen, että seuraava osakin on pakko lukea.
Arvosana: 3/5

Margaret Weis & Tracy Hickman: Lohikäärmeen raivo (The Rage of the Dragon)
Lohikäärmelaivat #3
Jalava 2012
s.272

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tad Williams: Varjojen marssi 1 ja 2

Luin tätä Varjojen marssi sarjaa sitä mukaan, kun sitä ilmestyi suomeksi. Kahden suomennetun kirjan (= 4 suomenkielistä kirjaa) niiden suomentaminen kuitenkin lopetettiin, mikä ärsytti minua paljon. Sarja jäi niin mielenkiintoiseen tilanteeseen muistaakseni. Viime kesänä sain viimeinkin hommattua suomentamattomat teokset itselleni. Alkupään osien lukemisesta on kuitenkin jo aikaa useampi vuosi ja juoni ja henkilöt ovat alkaneet jo unohtua, joten uusintakierros oli paikallaan.

Alkuperäiset teokset on jaettu suomennoksissa kahtia, joten päätin esitellä kaksi ensimmäistä osaa yhtä aikaa, koska alkuperäisesti ne ovat yksi kokonaisuus. Varjojen marssi osa 1: Lauluja kuusta ja tähdistä kirjasta päästään tutustumaan Etelänmaahan. Se on ihmisten maailman pohjoisin osa ja sen rajalla kulkee varjoraja, jonka takana on Varjomaa. Siellä asuu qareja, jotka monta vuotta sitten ahdistettiin asumaan pohjoiseen ja varjoraja syntyi. Mutta nyt qarit haluavat kostaa.

Ensimmäisessä osassa esiteltiin tietenkin paljon henkilöitä, joista tarkemmassa seurannassakin on aika joukko. Tärkeimpiä päähenkilöitä ovat kaksoset prinsessa Briony ja prinssi Barrick. Heidän isänsä kuningas Olin on vankina Hierosol nimisessä paikassa ja heidän vanhempi veljensä Kendrick toimii sijaishallitsijana. Sitten Kendrick murhataan ja Briony ja Barrick joutuvat ottamaan sijaishallitsijan toimet itselleen. Kendrickin murhasta syytetään linnan asemestaria, tummaihoista Shasoa, mutta kaikki eivät usko hänen tehneen sitä. Pian Briony ja Barrick huomaavat etteivät voi luottaa kehenkään muuhun kuin toisiinsa, kun aateliset alkavat juonia saadakseen vallan itselleen. Lisäksi he saavat kuulla Varjorajan liikkuvan ja etelässä uhkaa maanpäällinen jumala ja hallitsija Autarkki, joka haluaa laajentaa valtaansa.

Ferras Vansen on köyhästä perheestä kotoisin, mutta on päässyt nousemaan korkeaan asemaan linnan sotilaiden päälliköksi. Vansen on toivottomasti rakastunut prinsessa Brionyyn, mutta heidän suhteensa olisi toivoton vaikka Briony ei syyttäisikään Vansenia veljensä kuolemasta. Vansen joutuu menemään tutkimaan erään karavaanin katoamista. Huomaamattaan hän joukkoineen ylittää Varjorajan, jolloin suurin osa miehistä menee sekaisin ja ne, jotka eivät mene, ovat eksyksissä.

Kirjassa  esiintyy myös kääpiöitä muistuttava rotu, Funderlingit, jotka asuvat maan alla, ovat lyhyt kasvuisia ja pitävät kiven käsittelystä. Yksi heistä Limsiö Sinikvartsi vaimonsa Opaalin kanssa joutuvat todistamaan, kun Varjorajan takaa ilmestyy ratsastaja, joka pudottaa maahan säkin ja katoaa. Säkistä löytyy noin 5-vuotias ihmispoika. Limsiö ja Opaali ottavat pojan omakseen ja nimeävät hänet Piiksi. Pii on hyvin erikoinen poika, mutta Opaali ja Limsiö rakastavat häntä kuin omaa poikaansa, mutta sitten Pii katoaa.

Viimeinen päähenkilö on Qinnitan Mehiläispesän apupapitar, jonka autarkki valitsee yhdeksi vaimoistaan. Qinnitan joutuu muiden vaimojen kanssa eristykseen, eikä hänellä ole lupaa tavata muita miehiä kuin autarkkia ainakaan kahden kesken. Sitten Autarkin sotajoukon leopardien päällikkö Jeddin rakastuu Qinnitaniin ja alkaa salaa yrittämään tapailua Qinnitanin kanssa. Qinnitan ei tästä pidä, sillä hän pelkää autarkin saavan tietää ja silloin heidät molemmat tapettaisiin.

Näiden henkilöiden lisäksi myös runoilija Matty Tinwrightin, lääkäri Chavenin ja Yasammez-nimisen qar-naisen näkökulmia käytettiin, mutta heidän osuutensa juonessa ei ainakaan vielä noussut kovin suureksi. Muutenkin henkilöitä esiteltiin valtava määrä ja ilman takana olevaa henkilölistaa olisi ollut vaikea pysyä kartalla siitä kenestä puhutaan. Ensimmäisessä osassa lähinnä tuli vain esiin kaiken maailman ongelmia ja esiteltiin henkilöitä ja maailmaa. Toisen osan, Pimeä kaupunki, lopusssa kuitenkin saatiin tärkeimpiin arvoituksiin vastaus ja silloin kirjan maailmaankin oli jo päässyt hyvin sisälle. Muutenkin kirja alkoi nopeasti kehittyä hyvin mielenkiintoiseen suuntaan. Ainakin vielä eri juonilinjat tuntuvat kovin erillisiltä, mutta eiköhän ne sarjan edetessä saada koottua yhteen.

Varjojen marssi kirjaan täytyi aluksi keskittyä hyvin paljon, että pääsi sisälle kirjan maailmaan. Mutta kirjojen edetessä juoni veti mukaansa. Kirjan kieli on minusta kaunista ja siitä syntyy aivan oma tunnelmansa. Suuri määrä päähenkilöitä yleensä haittaa minua, koska minä kiinnyn yleensä yhteen päähenkilöön ja haluan lukea vain hänestä. Muistaakseni ensimmäisellä lukukerralla halusin lukea vain kaksosista ja muut päähenkilöt eivät pahemmin kiinnostaneet. Tällä kertaa huomasin kuitenkin pitäväni myös muista henkilöistä ja luin melkein kaikista mielelläni. Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen kirja ja sarjan aloitus.
Arvosana: 3/5

Tad Williams: Varjojen marssi 1: Lauluja kuusta ja tähdistä (Shadowmarch)
s. 477
Varjojen marssi 2: Pimeä kaupunki
s. 508
Varjojen marssi osa 1
Karisto 2006

maanantai 15. lokakuuta 2012

A Blog With Substance

Kiitokset Varjelumille Olipa kerran kirjablogista tästä tunnustuksesta. Tähän tunnustukseen kuuluu:


1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Jakaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoittaa blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Minä taidan jälleen jättää jakamatta tunnustusta eteenpäin, kun melkein kaikki lukemani blogit ovat sen jo saaneet. Kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni lupaan kuitenkin kertoa. Ja muita matkien minäkin löysin kerrottavat asiat ja niihin liittyvät kuvat täältä.









sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Angie Sage: Kivi

Kivi on neljäs osa Septimus Heap sarjaan. Se myös jatkaa edellisen osan, Peilin,  tarinaa. Siis jos et halua tietää edellisen osan loppu ratkaisua lopeta lukeminen tähän.

Peilin tapahtumista on kulunut puoli vuotta. Septimuksen veli Nicko ja tämän ystävä Snorri jäivät jumiin menneisyyteen, kun Septimus ja Jenna pääsivät pois. Lopulta Septimus onnistuu saamaan ikuiseen elämään tuomitun alkemisti Marcellus Pyen muistamaan, mitä Nickolle ja Snorrille tapahtui 500 vuotta sitten. Marcellus kertoo, että Nicko ja Snorri kuulivat Foryxien talosta, joka ei kuulu mihinkään aikaan. Sieltä pääsee pois vain jos sen ovella on joku. Silloin päätyy sen ovella olevan aikaan. Mutta jos menee taloon sisään ei kuulu mihinkään aikaan. Septimus ja Jenna päättävät lähteä Foryxien talolle hakemaan Nickoa ja Snorria.

Samaan aikaan Dom Danielin entinen oppilas Merrin Meredith hautoo kostoa Septimus Heapille. Merriniä kutsuttiin hänen 10 ensimmäistä elinvuottaan Septimukseksi ja Merrinistä tuntuu, että Septimus vei hänen elämänsä. Lopulta Merrin tekee sopimuksen ilkeän ylikirjuri Tertius Fumen haamun kanssa. Tertius pakottaa Septimuksen lähtemään vaellukselle, jolta kukaan ei ole vielä palannut.

 Kivi oli ehkä hiukan surullisempi ja epätoivoisempi kuin aikaisemmat osat. Jenna kaipasi koko ajan Nickoa, mutta ei ollut ollenkaan varmaa, että he voisivat löytää tätä enää. Eihän ollut edes varmaa, että Nicko ja Snorri pääsivät Foryxien taloon. Kirja alkoi myös aika verkkaisesti. Se oli jo yli puolen välin, kun päästiin kunnolla vauhtiin. Septimuksen ystävä Beetle sai hiukan suuremman osan kuin aikaisemmissa osissa ehkä osittain Nickon korvaajana. Toisaalta Beetlen vastoin käymiset vain lisäsivät kirjan epätoivoista tunnelmaa.

Vaikutti myös siltä, että vaelluksen aikana Septimus ystävineen sai uusia vihollisia. Toisaalta Septimuksen isoveli Simon tuntui katuvan aikaisempia tekojaan. Ehkä hänen roolinsa vielä muuttuu sarjan edetessä, vaikka tässä osassa hänen roolinsa tuntui hiukan irralliselta. Samoin kuin viestirotta Stanleyn yritys aloittaa viestirotta toiminta uudelleen. Jäin myös kaipaamaan lohikäärmelaivaa. Vielä viime kirjassa se oli huonossa kunnossa ja Jenna oli kamalan huolissaan siitä. Tässä kirjassa koko lohikäärmelaiva hädin tuskin mainitaan.

Vaikka Kiven tunnelma oli epätoivoinen ja surullinen, kevensi kirjan huumori sitä jonkin verran. Kirjan juoni oli taas ihan vetävä ja, kun vauhtiin päästiin, luki kirjaa ihan mielellään. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä seikkailu, vaikka ei tämä ihan suosikiksi yllä.
Arvosana 3/5

Angie Sage: Kivi (Queste)
Septimus Heap 4
WSOY 2008
s.390

tiistai 2. lokakuuta 2012

Anu Holopainen: Matkalaiset

Syysmaa sarja on yksi niistä sarjoista, joita luin nuorempana innokkaasti. Nyt sarjaan on ilmestynyt viimeinen osa, Matkalaiset, jota odotinkin jo innokkaasti. Edellinen osa jäi niin jännittävään kohtaan.

Edellisen osan, Varjoja, tapahtumista on kulunut kuusi vuotta. Zaran karkotettua vanhat ystävänsä Punatertun kylästä, ovat nämä eläneet metsän keskellä hyvin eristettyä elämää. Joukon nuorimmat Yvana ja Marrkah ovat melkein jo aikuisia ja ovat kyllästyneet elämään metsässä. Varsinkin Yvana haluaisi elää vapaana ja siksi hän päättää matkustaa Kesämaahan yhdessä Marrkahin kanssa. He yrittävät ehtiä Alimankas nimiseen kaupunkiin ennen myrskykauden alkua, mutta myöhästyvät. Laivoja ei ole lähdössä ihan heti ja siksi he alkavat pitkästyä kaupungissa odotellessaan. Marrkah päätyy lopulta jännitystä etsiessään Punasaapas nimisen rosvon joukkoihin. Sitten kaikki alkaakin mennä pieleen, kun Yvana siepataan ja häntä ollaan myymässä orjaksi Rajamaahan.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin Yvanan lapsuudessa saama merkki hänen selässään. Sen kautta Punainen lepakko niminen otus pystyy vaikuttamaan ihmisiin. Merkin vaikutusta ollaan pystytty hallitsemaan hulluruoho uutteen avulla, mutta vangiksi päädyttyään Yvanalla ei ole mahdollisuutta saada sitä. Siispä merkki alkaa levittämään pahuutta ympärilleen.

Matkalaiset herätti minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Alku oli ihan hyvä ja sitä oli mukava lukea, mutta kun kirja lähestyi loppuaan alkoi lukeminen kangertelemaan. Holopainen osasi luoda niin ahdistavan tilanteen ja sivujen vähetessä aloin pelätä loppua. Ei tämä sarja näin voi päättyä. Loppujen lopuksi pidin lopusta aika tavalla. Yleensä en tykkää kovin avoimista lopuista, mutta tässä se toimi yllättävän hyvin.

Eläydyin Matkalaiset kirjan tapahtumiin hyvin voimakkaasti. Se oli jännittävä kirja, mutta toisaalta hyvin haikea, kun hyvästeltiin Syysmaata ja sen henkilöitä. Toisaalta ensimmäisten osien lukemisesta oli jo aikaa ja kaikkia kirjassa mainittuja tapahtumia en muistanut. Silti loppujen lopuksi pidin kirjasta aika tavalla. Syysmaa sarja sai arvoisensa päätöksen.
Arvosana: 4/5

Anu Holopainen: Matkalaiset 
Syysmaa # 6
Karisto 2012
s. 367