lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lauren Oliver: Pandemonium -rakkaus on kapinaa

Linkki sivulle, mistä lainasin kuvan.
Kun helmikuussa bloggasin Delirium -rakkaus on harhaa -kirjasta, sain useamman kommentin, joissa sanottiin, että toinen osa on vielä parempi. En siis malttanut odottaa, että pääsisin lukemaan sitä. Harmi kyllä Pandemonium oli lainassa kaikista lähikirjastoista ja piti vähän aikaa odottaa, että sain sen käsiini. Mutta nyt odotus on päättynyt. (Jos et ole lukenut vielä Deliriumia, niin älä lue tätä arvostelua pitemmälle, jos et halua spoilaantua.)

Delirium kirjan lopussa Lena pääsi pakoon Portlandista Korpeen, mutta Alexille ei käynyt yhtä hyvin. Nyt Lenan täytyy oppia selviytymään Korvessa, missä kaikesta on pulaa ja yhteiskunta pommittaa heitä. Onneksi Lena tutustuu Korppiin, joka opettaa, hänet Korven tavoille. Lena pääse myös kunnolla osallistumaan vastarintaan, missä hänelle annetaan tehtäväksi seurata vihollisjärjestö DVA:n johtohahmon poikaa Juliania.

Pandemonium kirja kostuu oikeastaan kahdesta eri osasta. Joka toisessa luvussa kerrotaan Lenan ensimmäisistä päivistä ja viikoista Korvessa ja kuinka  hän sopeutuu sinne. Joka toisessa taas hypätään puoli vuotta ajassa eteenpäin, kun Lena on New Yorkissa vastarinta liikkeen apuna seuraamassa Juliania. Tämä rakenne on toisaalta aika ärsyttävä, kun luku jää jännittävään kohtaan ja seuraava luku kertookin jostain ihan muusta. Aluksi huomasin myös, että New Yorkin tapahtumat eivät paljon jaksaneet kiinnostaa ja olisin halunnut lukea vain Korven tapahtumista. Kirjan edetessä kiinnostus kuitenkin muuttui ihan päivastaiseksi. Lena oli tässä kirjassa mielenkiintoisempi, kun hänen oli pakko kehittyä vahvemmaksi selviytyäkseen elämässä eteenpäin.
Pandemonium oli hiukan rajumpi kuin Delirium, jossa Lenan usko yhteiskuntaan vasta vähitellen mureni. Pandemoniumissa yhteiskunnan ja kapinallisten välillä on jo täysi sota päällä. Ja ettei kaikki vain ole liian helppoa, niin kaikki yhteiskunnan ulkopuolelle jääneetkään eivät ole samalla puolella.

Minusta Pandemonium ja Delirium olivat yhtä hyviä, kumpaakin luin mielelläni vaikka ne eivät aivan täysosumia olleetkaan. Pandemoniumissa oli enemmän toimintaa ja ihan mielenkiintoinen juoni. Loppu oli hiukan yllättävä, enkä ole varma tykkäänkö siitä vai en, mutta kyllä kolmas osa on pakko lukea. Se näyttääkin ilmestyvän syyskuussa suomeksi. Jee!
Arvosana: 4½ / 5

Lauren Oliver: Pandemonium -rakkaus on kapinaa 
Delirium #2
WSOY 2012
s. 295

30Koetus tilanne: 8 548 / 30 000

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Rick Riordan: Pedon varjo

Linkki sivulle, mistä lainasin kuvan.
Viimeinkin sain tämän Kanen sisaruksista kertovan trilogian viimeisen osan käsiini.

Kaaoksenjumala Apep on päässyt vapaaksi ja uhkaa tuhota maailman. Osa taikureista uskoo, että kaikki on Kanen perheen syytä ja haluaa tappaa heidät. Tästä lähtökohdasta Carter ja Sadie Kane lähtevät liikkeelle tarkoituksenaan pelastaa maailma ja tuhota Apep. He keksivät suunnitelman, joka saattaa toimia, mutta avukseen he tarvitsevat vaarallisen hengen Setnen.

Pedon varjo oli vauhdikas loppuhuipennus Kanen aikakirjat trilogialle. Perusjuoni on sama kuin muissakin Riordanin kirjoissa: parin päivän päästä on jokin päiväntasaus/seisaus, jolloin tapahtuu maailmanloppu, jollei sankariporukka saa ennen sitä jotain tehtävää suoritettua. Siitä huolimatta kirja ei ole tylsä. Tapahtumia riittää, kun pitää päästä karkuun metsästyksenjumalatar Neithiltä, taistella jättiläisvirtahepoa vastaan ja vaeltaa läpi demonien maan, puhumattakaan viimeisestä taistelusta Apepia vastaan. Carterin ja Sadien naljailua toisilleen on hauska lukea, mutta heidän sanojensa alta huomaa, että he kaikesta huolimatta rakastavat toisiaan. Rakkaushuoliakaan ei puutu, kun Sadie ei osaa päättää tykkääkö enemmän Waltista, jolla ei ole enää paljon elinaikaa jäljellä, vai hautajaisten ja kuoleman jumalasta Anubiksesta, jonka kanssa hän ei saisi olla missään tekemisissä toisten jumalien mielestä.

"Kerran olin bunkkerissa Charing Crossin asemalla ja kyttäsin tappavaa riistaa, joka tunnetaan nimellä nallekarkit."
Neithin silmät suurenivat. "Ovatko ne kovinkin vaarallisia?"
"Hirvittävän vaarallisia", vastasin. "Yksittäin ne näyttävät pieniltä, mutta ne liikkuvat aina isossa laumassa. Ne ovat tahmeita, lihottavia - oikein tappavia. Siellä minä olin, aseenani vain kaksi puntaa ja metrolippu, ja nallekarkit rupesivat ahdistelemaan, mutta sitten... Antaa olla. Sittenpähän näette, kun nallekarkit hyökkäävät kimppuunne."
(Pedon varjo s. 261)

Pedon varjo oli kaiken kaikkiaan hauska ja vauhdikas kirja. Parasta kirjassa ehdottomasti oli sen huumori, joka on taattua Riordania. Jo lukujen nimien lukeminen saa nauramaan. Kirjan loppu antoi toivoa, että ehkä joskus saamme lukea lisää Carterin ja Sadien seikkailuista.
Arvosana: 4/5

Rick Riordan: Pedon varjo (The Serpent's Shadow)
Kanen aikakirjat 3
Otava 2013
s. 393

30Koetus tilanne: 8 253 / 30 000

lauantai 23. maaliskuuta 2013

L.M. Montgomery: Perinnönjakajat

Linkki sivulle, jolta lainasin kuvan
L. M. Montgomeryn teoksiin tutustuminen jatkuu. Nyt on luvassa humoristinen romaani aikuisille, joka suomennettiin ensimmäisen kerran viime vuonna.

Darkit ja Penhallowit ovat saman suvun kaksi eri haaraa, jotka mieluiten menevät naimisiin toistensa kanssa, koska heidän sukunsa on parempi kuin muut. Kun suvun matriarkka Becky-täti saa kuulla kuolevansa pian, on aika jakaa perintöä viimeisellä Becky-tädin järjestämällä vastaanotolla. Melkein kaikki suvun jäsenet ovat paikalla, koska he kaikki himoitsevat suvun ylpeyttä, perintökannua. Becky-täti määrää Dandy Darkin säilyttämään kannua vuoden, jonka jälkeen kannun saa ehkä se, joka parhaiten on noudattanut Becky-tädin antamia ehtoja.

Becky-tädin vastaanotto ja kannu vaikuttaa monen suvun jäsenen kohtaloon. Donna ja Peter näkevät toisensa ensimmäisen kerran kunnolla lapsuutensa jälkeen ja rakastuvat päätä pahkaa, vaikka ennen vihasivat toisiaan. Donnan perhe ja ystävät kuitenkin vastustavat heidän suhdettaan. 18-vuotias neito Gay on kihloissa sukuun kuulumattoman. Noelin kanssa, vaikka suku haluaisi hänen naivan lääkäri Rogerin, joka on täysin rakastunut Gayhin. Sitten Nan-serkku suuttuu Gaylle ja päättää viedä Noelin Gaylta. Sukua myös askarruttaa miksi Joscelyn jätti aviomiehensä Hughin hääpäivänsä iltana 10 vuotta sitten eikä ole sen jälkeen puhunut Hughille sanakaan. Ja saavatko Iso-Sam ja Pikku-Sam sovittua riitansa? Entä millainen kohtalo odottaa äiditöntä ja yksinäistä pikku Briania?

Perinnönjakajat hämmästytti minua sillä kuinka hauska se oli. Yleensä Montgomeryn kirjat ovat mielestäni hyviä sen takia, kuinka ne kuvaavat ihmisten suhteita ja tunteita. Perinnönjakajissa huomasin kuitenkin useamman kerran nauravani sille kuinka intohimoisesti kirjan henkilöt yrittävät saada vanhan rikkinäisen kannun itselleen (vaikkakin kannun tarina vähän auttaa ymmärtämään heitä). Kannun takia vanha merimies Hukkunut-John lopettaa kiroilun. Naimattomana pysynyt Penny, alkaa etsimään itselleen vaimoa, koska Becky-täti sanoi, ettei kannua voisi saada naimaton. Kirkossa saarnan aikana hän arvostelee suvun vanhojapiikoja ja leskiä itselleen sopivaa morsianta.

Huumorin lisäksi kirjasta löytyy myös sitä tunteiden kuvailua, mitä yleensä Montgomeryn kirjoista odotan löytäväni. Gayn nuori kiihkeä rakkaus ja sen särkyminen olivat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Myös Joscelynin ja Hughin tarina oli mielenkiintoinen, vaikka siinä ehkä jahkattiin vähän liikaakin. Mutta kaikista koskettavin henkilö oli pikku Brian, jonka äiti on kuollut ja jonka setä ja täti eivät kohtele häntä kovin hyvin. Hän uskoo, että ainoa, joka rakastaa häntä, on Viiru-kissa.

Kaiken kaikkiaan Perinnönjakajat oli hauska ja samalla koskettava kirja. Ainoa miinus, tulee henkilöiden suuresta määrästä, joita kaikkia ei todellakaan pystynyt pitämään muistissa. Suomentajan Sisko Ylimartimon jälkipuheessa kerrotaan, että jopa Montgomery itse oli mennyt sekaisin kaikkien hahmojensa kanssa ja että joku Dark saattoi välillä muuttua Penhallowiksi ja päinvastoin. Siitä huolimatta kirja oli hauska, vaikka aika ennalta arvattava. Melko aikaisessa vaiheessa arvasin kuka päätyy yhteen kenenkin kanssa.
Arvonsana: 4/5

L.M. Montgomery: Perinnönjakajat (A Tangled Web)
Minerva 2012
s. 361

30Koetus tilanne: 7 860 / 30 000

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Kuvan lähde: www.sets.fi
Siskoni ei lue aivan niin paljon kuin minä ja hän on hyvin valikoiva kirjojen suhteen. Minulta hän pyytää usein kirja suosituksia, mutta ehtona on että kirja ei saa olla täysin rakkaustarina eikä sijoittua menneisyyteen. Jostain blogista luin, että tämä Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille olisi samantyylinen kuin Rick Riordanin Percy Jackson kirjat, jotka ovat siskoni suosikkeja. Siksi päätin lukea tämän saman tien selvittääkseni olisiko se sellainen mistä siskoni tykkää.

Jakobin isoisä on aina kertonut Jakobille lapsuudestaan orpokodissa, jossa asui lapsia, joilla oli eriskummallisia kykyjä. Todistaakseen sanansa isoisä esitteli Jakobille kuvia näistä lapsista. Siitä huolimatta Jakob ei uskonut häntä ennen kuin isoisä surmataan ja Jakob näkee surmapaikalla hirviön. Selvittääkseen puhuiko isoisä sittenkin totta Jakob matkustaa isänsä kanssa sille saarelle, jolla orpokoti sijaitsi. Siellä Jakob saa kuulla, että orpokoti tuhoutui pommituksissa toisessa maailmansodassa ja kaikki sen asukit kuolivat. Jakob saa kuitenkin selville, että lapset eivät kuolleetkaan silloin.

Kirjan takakansi tekstistä saa kyllä sellaisen kuvan, että tämä on jonkinlainen kauhukertomus, mitä se ei todellakaan ole vaan oikeastaan ihan tavanomainen fantasia kirja. Minulle se ei ollut mikään suuri yllätys, kun olin tästä kirjasta jo blogeista lukenut. Muutenkaan juoni ei mielestäni ollut kovinkaan omaperäinen, vaan perus sankari saa tietää olevansa hiukan erilainen kuin muut ja sitten taistellaan hirviöitä vastaan. Mielenkiintoisen mausteen tähän kirjaan kuitenkin antoi vanhat valokuvat, kuten esimerkiksi kirjan kannessa oleva leijuva tyttö. Jokainen kuva tai piirustus, joka kirjassa mainittiin löytyy kirjasta ja niitä oli ihan mielenkiintoista tutkia. Ilman niitä tämä kirja ei ehkä olisi ollut niin hyvä.

Neiti Peregrinen koti oli ihan mukavaa luettavaa vaikka ei kuitenkaan aivan huippu. Mielenkiintoisinta kirjassa oli lukea eriskummallisista lapsista ja heidän eri kyvyistään sekä tutkia lapsia kuvaavia valokuvia. Myös kirjan hirviöt kalmiot ja kuoriot oli tarpeeksi pelottavia luodakseen jännittävää tunnelmaa kirjaan. Siis ihan nautittava tarina, jota taidan suositella siskollenikin.
Arvosana: 4/5

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Miss Peregrine's Home for Peculiar Children)
Shildts & Söderströms 2012
350 s.

30Koetus tilanne: 7 499 / 30 000

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Helena Waris: Talviverinen

Kuvan lähde: www.otava.fi
Ihastuin Helena Wariksen Uniin piirretty polku -kirjaan melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Myös Pohjankontu trilogian toisen osan Sudenlapset lukemisesta nautin. Nyt on ilmestynyt trilogian viimeinen osa, jonka lukemista en malttanut odottaa.

Talviverinen kertoo Uniin piirretty polku -kirjasta tutun Troin tarinan alkaen siitä, kun Troi herää Tuultensaarella ja huomaa tähtien olevan vääränlaisia. Pääsemme seuraamaan miten Troista ja Kietistä tuli veljeksiä ja mitä tapahtui Troin ensirakkaudelle Tuunille. Kirjassa kerrotaan myös kuinka Troi saa kuulla olevansa kirottu talviverisyydellä, joka tarkoittaa sitä, että hän on jäätymässä hitaasti kuoliaaksi. Lukija saa tietää kuinka Troi päättää jättää kaikki rakkaansa ja päätyy vaeltelemaan yksin Valkoisten susien maahan ja etsimään parannusta kiroukseensa.

Vähän ennen kuin aloin lukea kirjaa luin Helsingin sanomista sen arvostelun. Siinä sanottiin, että ensimmäinen trilogian osa kannattaa olla hyvin muistissa tätä lukiessa. Siksi päätin kerrata Uniin piirretyn polun ennen tähän tarttumista. Ja se kyllä kannatti. Tämä kirja paikkasi niitä aukkoja, joita Uniin piirretyssä polussa oli Troin tarinaan jätetty.  Ensin kerrottiin Troin lapsuudesta ja nuoruudesta, joihin aiemmin oli vain hiukan viittattu. Sitten hypättiin ohi suuren osa Uniin piirretyn polun tapahtumista kunnes päästään lukemaan Troin vankeudesta Mustarinnassa, josta aiemmin kerrottiin vain Neithan, Troin rakkaan,  näkökulmasta. Vasta sen jälkeen päästään seuraamaan Troin vaiheita Uniin piirretty polku kirjan tapahtumien jälkeen ja jotka eivät olleet lukijalle tuttuja aiemmista osista. Tämä rakenne teki kirjasta ehkä hiukan sirpalemaisen. Vaikka Troin nuoruudesta ja Mustarinnan ajoista olikin ihan mielenkiintoista lukea, ne tuntuivat silti hiukan turhilta. Ne eivät sinällään tuoneet tarinaan mitään uutta tietoa ja tuntui, että ne olivat vain tuomassa lisää paksuutta kirjaan.

Talviverinen oli mielestäni suurimman osan aikaa melko surullinen. Troin tarinan katkaisee aina pätkä siitä hetkestä, kun Troi on lähellä kuolemaa ja hän muistelee elämäänsä. Varsinkin se tuo kirjaan sellaisen tunnelman, että tämä ei voi päättyä hyvin. Juuri sen takia en luultavasti pitänytkään tästä kirjasta yhtä paljon kuin trilogian aiemmista osista. Kuitenkin kirja oli ihan mielenkiintoinen. Waris luo lukijan eteen mielenkiintoisen muinaissuomalaisen maailman. Troin tarina myös hienosti päättää kahden aikaisemman osan tarinat. Loppujen lopuksi Talviverinen hieno lopetus Pohjankontu trilogialla.
Arvosana: 4/5

Helena Waris: Talviverinen 
Pohjankontu #3
Otava 2013
333 s.

Oi maamme Suomi -haasteeseen sain vallattua tällä kirjalla Etelä-Savon.

30Koetus tilanne: 7 149 / 30 000

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jos olisin...

Elma Ilona antoi minulle haasteen. Ideana on vastata kysymyksiin jos olisin... Tässä tulee mitä minä olisin.

Jos olisin elementti, olisin keveä, huomaamaton ilma.
Jos olisin ajatus, olisin "Nerous on vain tavallista suurempaa kärsivällisyyttä." - Benjamin Franklin

Jos olisin kasvi, olisin suloinen orvokki.

Jos olisin väri, olisin salaperäinen violetti.

Jos olisin musiikki, olisin Johanna Kurkelan Tähti


Jos olisin tuoksu, olisin se raikas tuoksu, jonka haistaa kesällä sateen jälkeen.

Jos olisin paikka, olisin syrjäinen metsä.
Jos olisin ruoka, olisin herkullinen uunissa paistettu lohi.

Jos olisin juoma, olisin lämmittävä tee.

Jos olisin vuorokauden aika, olisin aikainen aamu, kun kaikki kiva on vielä edessä.

En haasta tällä kertaa ketään, mutta saa ottaa mukaansa jos haluaa.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Susan Cooper: Pimeä nousee sarja

Kuvan lähde: www. risingshadow.fi
Pitkään lukulistallani on jo keikkunut Susan Cooperin Pimeä nousee sarja. Pari viikkoa sitten alkoi tehdä mieli lukea jotain klassista fantasiaa vaihteen vuoksi. Tämä sarja vaikutti sopivan sen halun tyydyttämiseen.

Ensimmäisessä kirjassa Yllä meren alla kiven sisarukset Simon, Jane ja Barnie viettävät kesää Cornwallin Trewissickissä. Leikkiessään tutkimusmatkailijoita he löytävät vanhan pergamentin, jonka avulla he pääsevät pääsevät Graalin maljan jäljille. Apunaan lapsilla on isosetä Merry.

Toisessa osassa Pimeä nousee tutustutaan Williin, joka saa yhdentenätoistantena syntymäpäivänään kuulla olevansa nuorin Ikivanhoista, jotka taistelevat Valon puolesta Pimeää vastaan. Ensimmäiseksi tehtävänään Will saa etsiä kuusi tunnusta. Opastajanaan Willillä on Merriman, joka on edellisestä osasta tuttu isosetä Merry.

Kuvan lähde: www.wsoy.fi
Kolmannessa osassa Viheriä noita Simon, Jane ja Barney lähtevät viettämään pääsiäislomaa Trewissickiin ja samalla etsimään varastettua Graalin maljaa. Myös Will pääsee paikalle. Trewissickissä vietetään juuri silloin juhlaa, jossa naiset rakentavat Viheriän noidan, joka lopuksi uhrataan merelle. Jane tuntee kummaa yhteyttä Viheriään noitaan ja säälii sitä. Silloin Jane saa kuulla, että Viheriällä noidalla on salaisuus, jota myös Pimeän kätyri tavoittelee.

Neljännessä osassa Will menee Walesiin toipumaan vakavasta sairaudesta. Pian Will kuitenkin huomaa tällä kertaa etsivänsä kadonnutta harppua, jonka avulla pystyisi herättämään Nukkuvat. Avukseen Will saa salaperäisen albiinopoika Branin. Pimeä on tietenkin jälleen kerran estämässä Willin pyrkimyksiä tällä kertaa kuningas Harmaan ja tämän harmaiden kettujen avulla.

Viidennessä osassa Hopeapuu Will on jälleen päässyt kyläilemään sukulaistensa ja Branin luo Walesiin. Myös Simon, Jane ja Barney ovat siellä viettämässä lomaansa. Aluksi Will ja Bran matkustavat Kadotettuun maahan etsimään kristallimiekka Eriasta. Sen jälkeen onkin jo aika viimeisen taistelun Valon ja Pimeyden välillä.
Kuvan lähde: www.wsoy.fi

Ensimmäinen kirja oli aika suuri pettymys. Mistään ei olisi osannut arvata, että kyseessä on fantasia kirja. Enemmän se toi mieleen Viisikot, joista en ole koskaan erityisemmin välittänyt. Seuraavasta kirjasta lähtien tarina kuitenkin muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun tutustutaan Ikivanhojen kuopukseen Williin. Hän oli enimmäkseen mielenkiintoinen hahmo, vaikka välillä ärsytti hänen kaikkitietävyytensä. Jos jotain ongelmia ilmeni, niin Will vain kaiveli vähän muistiaan ja ratkaisu löytyi. Toisaalta se taas kuuluu Ikivanhan olemukseen. Onneksi päähenkilöihin kuului myös ihan tavalliset lapset Simon, Jane ja Barney, vaikka he hieman jäivät Willin ja Barnin varjoon. Suosikki kirjakseni tässä sarjassa nousi ehdottomasti neljäs osa Kuningas Harmaa lähinnä Branin ja hänen salaperäisen äitinsä tarinan takia.

Pimeä nousee oli ihan mielenkiintoinen sarja vaikka enimmäkseen sen lukemiseen piti keskittyä hyvin tarkasti. Kirjassa henkilöt saattoivat yhtäkkiä huomaamatta siirtyä ajasta toiseen ja juna muuttui aivan yllättäen veneeksi. Jos ajatus vähän harhaili lukiessa, niin sai yleensä pian ihmetellä mitä on tapahtunut. Silti klassinen Valon ja Pimeyden taistelu oli ihan viihdyttävää luettavaa.
Arvosana: 3/5

Susan Cooper: Pimeä nousee I-III:
Yllä meren alla kiven (Over Sea Under Stone)
Pimeä nousee (The Dark is Rising) 
Viheriä noita (Greenwitch)
Loisto 2009
s. 716

Susan Cooper: Kuningas Harmaa (The Grey King)
Pimeä nousee IV
WSOY 2003
s.209

Susan Cooper: Hopeapuu (Silver on the Tree)
Pimeä nousee V
WSOY 2003
s. 331

30Koetus tilanne: 6 400 / 30 000