Varjojen
leikki jatkaa Varjojen marssi-kirjan (tai kirjojen) aloittamaa
tarinaa. Myös alkuperäiskielisen sarjan toinen osa on
suomenkielisessä versiossa jaettu kahtia, joten esittelen taas
molemmat kirjat yhtä aikaa.
Varjojen
marssin lopussa prinsessa Briony joutuu pakenemaan Etelänmaasta
kotoaan, sillä kunnianhimoinen Hendon Tolly uhkaa tappaa hänet
ja panna kaiken pidätetyn asemestarin Shason syyksi. Yhdessä
Shason kanssa Briony joutuu piileskelemään ja pohtimaan
kehen voisi luottaa saadakseen asemansa takaisin. Hendon Tolly pitää
nyt valtaa Etelänmaassa sillä varjolla, että on
Brionyn vastasyntyneen pikkuveljen ainoa huoltaja. Tämä
pieni vauva on nyt Etelänmaan valtaistuimen perillinen, kun
kuningas Olin on panttivankina ja Brionyn lisäksi tämän
kaksoisveli prinssi Barrick on kadonnut.
Barrick
on mennyt Varjorajan taakse Varjorajan takaa tulleen sotajoukon
komentajan lady Ysammezin jotenkin vallattua hänen mielensä.
Vartiokaarti päällikkö Ferras Vansen lupasi Brionylle
suojella Barrickia ja lähtee siksi tämän mukaan
Varjorajan taakse. Pian heidän seuraansa liittyy myös qar
Gyir, joka on saanut Ysammezilta tehtävän viedä eräs
peili qarien kuninkaalle Ynnirille. Tämä peili on ainoa,
joka voi auttaa qarien kuningatarta ja jollei peili tule perille
ajoissa Ysammez hyökkää Etelänmaan linnaan ja
kaikki ihmiset tulevat kuolemaan. Mutta sitten Barrick, Vansen ja
Gyir jäävät vangiksi.
Qinnitan,
Autarkki Sulepsisin entinen vaimo, on paennut Eristyksestä ja
Autarkin käsistä. Tätä ei Autarkki sulata vaan
laittaa erään parhaista miehistään, Daikonas Von,
tämän perään. Qinnitan piileskelee Hierosolissa,
jossa myös kuningas Olinia pidetään vankina. Sitten
Autarkki hyökkää sinne. Etelänmaassa taas
herttuatar Merolanna kuulee pieniltä katonharjalaisilta
jotain kadonneesta pojastaan ja alkaa selvittää asiaa
lisää. Ja vetää samalla jumalatar Zorian nunnan Uttan tutkimuksiinsa mukaan.
Uskonto alkaa kirjassa nousta suureen osaan ja samalla saatiin tietää enemmän maailman jumalista. Myös arvoituksia nousi esiin ja moneenkaan ei saatu vastausta tässä kirjassa. Varsinkin salaperäisen autarkin vaikuttimet ovat hämärän peitossa. Miksi hän on kiinnostunut on niin kiinnostunut Qinnitanista? Ja onko hänellä jokin muu syy hyökätä Hierosoliin kuin vain halu laajentaa valtakuntaansa.
Sarjan
edetessä huomaa Varjojen marssin olevan hyvin samantyylinen kuin
George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu sarja. Kummassakin
sarjassa taistellaan valta-asemasta ja tarinaa kerrotaan todella
monista näkökulmista. Lisäksi molemmissa sarjoissa on
perhe, joka hajoaa pitkin maailmaa (ja molempien perheiden tunnus on
susi). Varjojen marssissa perhe on Eddonit ja Tulen ja jään
laulussa Starkit. Lisäksi molemmissa sarjoissa tulee
pohjoisesta jokin pelottava yliluonnollinen uhka.
Kaiken
kaikkiaan Varjojen leikki kirjat olivat jo paljon mielenkiintoisempia
kuin Varjojen marssi kirjat. Tähän saattoi vaikuttaa se,
että kirjan maailma ja henkilöt olivat jo tuttuja ja pääsi
enemmän keskittymään itse juoneen. Juoni onkin hyvin
mielenkiintoinen ja menee koko ajan jännittävämmäksi.
Tämä on juuri sellaista fantasiaa, josta minä tykkään eniten.
Arvosana:
4.5/5
Tad Williams: Varjojen leikki 1: Ääniä
metsässä
s.530
Varjojen
leikki 2: Mustan maan salaisuudet
s.406
Varjojen marssi #2
Karisto
2008