sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Angie Sage: Kivi

Kivi on neljäs osa Septimus Heap sarjaan. Se myös jatkaa edellisen osan, Peilin,  tarinaa. Siis jos et halua tietää edellisen osan loppu ratkaisua lopeta lukeminen tähän.

Peilin tapahtumista on kulunut puoli vuotta. Septimuksen veli Nicko ja tämän ystävä Snorri jäivät jumiin menneisyyteen, kun Septimus ja Jenna pääsivät pois. Lopulta Septimus onnistuu saamaan ikuiseen elämään tuomitun alkemisti Marcellus Pyen muistamaan, mitä Nickolle ja Snorrille tapahtui 500 vuotta sitten. Marcellus kertoo, että Nicko ja Snorri kuulivat Foryxien talosta, joka ei kuulu mihinkään aikaan. Sieltä pääsee pois vain jos sen ovella on joku. Silloin päätyy sen ovella olevan aikaan. Mutta jos menee taloon sisään ei kuulu mihinkään aikaan. Septimus ja Jenna päättävät lähteä Foryxien talolle hakemaan Nickoa ja Snorria.

Samaan aikaan Dom Danielin entinen oppilas Merrin Meredith hautoo kostoa Septimus Heapille. Merriniä kutsuttiin hänen 10 ensimmäistä elinvuottaan Septimukseksi ja Merrinistä tuntuu, että Septimus vei hänen elämänsä. Lopulta Merrin tekee sopimuksen ilkeän ylikirjuri Tertius Fumen haamun kanssa. Tertius pakottaa Septimuksen lähtemään vaellukselle, jolta kukaan ei ole vielä palannut.

 Kivi oli ehkä hiukan surullisempi ja epätoivoisempi kuin aikaisemmat osat. Jenna kaipasi koko ajan Nickoa, mutta ei ollut ollenkaan varmaa, että he voisivat löytää tätä enää. Eihän ollut edes varmaa, että Nicko ja Snorri pääsivät Foryxien taloon. Kirja alkoi myös aika verkkaisesti. Se oli jo yli puolen välin, kun päästiin kunnolla vauhtiin. Septimuksen ystävä Beetle sai hiukan suuremman osan kuin aikaisemmissa osissa ehkä osittain Nickon korvaajana. Toisaalta Beetlen vastoin käymiset vain lisäsivät kirjan epätoivoista tunnelmaa.

Vaikutti myös siltä, että vaelluksen aikana Septimus ystävineen sai uusia vihollisia. Toisaalta Septimuksen isoveli Simon tuntui katuvan aikaisempia tekojaan. Ehkä hänen roolinsa vielä muuttuu sarjan edetessä, vaikka tässä osassa hänen roolinsa tuntui hiukan irralliselta. Samoin kuin viestirotta Stanleyn yritys aloittaa viestirotta toiminta uudelleen. Jäin myös kaipaamaan lohikäärmelaivaa. Vielä viime kirjassa se oli huonossa kunnossa ja Jenna oli kamalan huolissaan siitä. Tässä kirjassa koko lohikäärmelaiva hädin tuskin mainitaan.

Vaikka Kiven tunnelma oli epätoivoinen ja surullinen, kevensi kirjan huumori sitä jonkin verran. Kirjan juoni oli taas ihan vetävä ja, kun vauhtiin päästiin, luki kirjaa ihan mielellään. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä seikkailu, vaikka ei tämä ihan suosikiksi yllä.
Arvosana 3/5

Angie Sage: Kivi (Queste)
Septimus Heap 4
WSOY 2008
s.390

1 kommentti: