sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Cassandra Clare: Luukaupunki

Clary Fray näkee kuinka kolme nuorta tappaa sinitukkaisen pojan. Kukaan muu ei kuitenkaan tunnu näkevän näitä nuoria. Pian tämän jälkeen Claryn äiti katoaa. Clary päätyy yhteen näiden tappaja nuorten kanssa, jotka paljastuvat varjometsästäjiksi, jotka tappavat muista ulottuvuuksista tulleita demoneja. Yhdessä erään varjometsästäjän, Jacen, kanssa Clary alkaa selvittämään menneisyyttään ja yrittää pelastaa äitinsä.

Luukaupunki oli aika vauhdikas kirja. Montaa sivua ei tarvinnut lukea, kun jo alkoi tapahtua ja veripisarat roiskua. Tämä oli taas niitä kirjoja joissa yliluonnollinen maailma on luotu tähän meidän maailmamme rinnalle ja tavallisessa maailmassa varttunut tyttö joutuu yhtäkkiä keskelle kaikkea uutta. Ja pakollinen kolmiodraamakin on tietenkin mukana. Onhan näitä jo nähty vaikka kuinka paljon. Mutta silti luin tätä kirjaa mielelläni. Kirjan alussa oli paljon arvoituksia, joihin alettiin saada vähitellen vastauksia. Joiltain osin kirja oli kyllä hiukan ennalta arvattava, mutta pääsi se yllättämäänkin muutamaan kertaan. Kirjan henkilötkin olivat ihan mielenkiintoisia vaikka kukaan heistä ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta.

Luukaupunki oli mielestäni hyvä sekoitus toimintaa ja arvoituksia. Pitkästymään ei tämän kirjan kanssa päässyt. Seuraava osakin täytyy siis jossain vaiheessa lukea.
Arvosana 4/5

Cassandra Clare: Luukaupunki (City of Bones)
Varjojen kaupungit #1
Otava 2009
s.443

torstai 26. heinäkuuta 2012

Terry Pratchett: Maanalainen elefantti

Eikös jossakin IngenTingvuonon seuduilla tehty hieman tähän tapaan? Hän oli kuullut tarinoita. Siellä istuttiin höyrykylvyissä ja sen jälkeen juoksenneltiin alasti hangessa ja hakattiin toisiaan koivuhaloilla. Tai jotakin sellaista. Niin hullua temppua ei ollutkaan, ettei joku ulkomaalainen keksisi tehdä sitä jossakin päin maailmaa.
(Maanalainen elefantti s. 261-262)

Überwaldissa asuu enimmäkseen kääpiöitä, vampyyreja, ihmissusia ja peikkoja. Kääpiöt valitsevat itselleen uuden kuninkaan, mutta kaikki eivät ole tyytyväisiä valintaan, joka on monien mielestä liian uudenaikainen. Ankh-Morporkin kaupunginvartioston komentaja Sam Vimes valitaan edustamaan kaupunkiaan tulevissa kruunajaisissa. Pian katoaa kruunajaisissa tarvittavan pyhän kiviskonssin jäljennös ja alkuperäisenkin huomataan puuttuvan. Totta kai Vimesin on alettava ratkaisemaan arvoitusta. Samaan aikaan Ankh-Morporkissa Porkkana lähtee kadonneen ihmissusi tyttöystävänsä Anguan perään, jolloin kernaali Colonna jää vastuuseen Vartiostosta tuhoisin seurauksin.

Maanalainen elefantti on siis jälleen yksi kirja Kaupungin vartioston edesottamuksista. Vimes ei ole koskaan kuulunut suosikki henkilöihini ja tässä kirjassa kerrotaan eniten juuri hänestä. Siksi kirja ei innostanut kovin paljon. Anguasta ja Porkkanasta olisi toisaalta lukenut enemmänkin samoin kuin mitä tapahtuu samaan aikaan Ankh-Morporkissa. Nämä sivujuonet jäivät vähälle käsittelylle, kun Vimes pääsee kunnolla vauhtiin rikoksen selvittelyssä. Siitä huolimatta kirjasta löytyi paljon hauskoja kohtia. Ilahduin varsinkin siitä, että Carpe Jugulum kirjassa esitelty henkilöhahmo Igor oli mukana tässäkin kirjassa.

Maanalainen elefantti ei ole parhaita Pratchettin kirjoja, mutta kyllä sitä luki paremman puutteessa. Ja sai se muutaman kerran nauramaan ääneen. Kuitenkin kirja oli liian dekkarimainen minun makuuni.
Arvosana: 3/5


Terry Pratchett: Maanalainen elefantti (The Fifth Elephant)
Kiekkomaailma # 24
Karisto 2009
s. 376

lauantai 21. heinäkuuta 2012

L.J. Smith: Uusi aika 3: Sydänyö (Vampyyripäiväkirjat 7)

Aivan ensimmäiseksi varoitan taas, että tässä arvostelussa paljastan  joitain asioita sarjan edellisistä osista, joten älä lue pitemmälle, jos et halua spoilautua.

Sydänyö jatkuu, siitä mihin edellinen osa Varjosielut jäi. Kitsunet ovat saaneet Fell's Churchin lapset hulluiksi ja Elenan, Stefanin, Bonnien, Meredithin, Mattin ja Damonin on keksittävä jotain, millä pelastaa kaupunki. Lisäksi Damon on muuttunut ihmiseksi. Siksi Damon lähtee takaisin Pimeään ulottuvuuteen, löytääkseen, niin vahvan vampyyrin, että se muuttaisi hänet yhtä vahvaksi vampyyriksi kuin hän oli ennen muutosta. Bonnie päätyy vahingossa Damonin mukaan.Stefan ja Elena lähtevät heidän peräänsä, kun taas Matt ja Meredith jäävät puolustamaan Fell's Churchia.

Vampyyripäiväkirjat sarja on minusta huonontunut koko ajan. Siksi en odottanut tältä kirjalta suuria ja luin sen vain, koska halusin tietää miten taistelu kitsuneita vastaan päättyy. Minun oli hiukan hankala seurata kirjan tapahtumia ja usein täytyi palata hiukan taaksepäin lukemaan, mitä äsken oikein tapahtui. Elena oli aivan yhtä ärsyttävän täydellinen kuin aiemminkin. Meredithistä paljastui uusia mielenkiintoisia puolia, mutta niiden käsittely jäi mielestäni hiukan puolitiehen, kun loppua kohti keskityttiin lähinnä Pimeän ulottuvuuden tapahtumiin. Näin paljastukset Meredithistä jäivät hiukan irrallisiksi tarinasta. Loppu oli muutenkin vähän outo. Ensin kerrottiin Fell's Churhin taistelusta ja kerrottiin miksi niin kävi ja vasta sitten, mitä tapahtui samaan aikaan Pimeässä ulottuvuudessa ja joka johti tapahtumiin Fell's Churchissa. Se vähän pilasi jännityksen, kun tiesi mitä tulee tapahtumaan. Loppu oli muutenkin minun makuuni liiankin onnellinen.

Sydänyö ei ollut kovin viihdyttävä kirja, vaan herätti enemmänkin ärtymystä muutamilla yksityiskohdiltaan. Tulipahan kuitenkin luettua ja samalla päätin, että jos tälle vielä tulee jatkoa taidan jättää ne väliin. Ehkä tämä uppoaa paremmin hiukan nuorempiin lukijoihin, mutta minusta tämä oli vain ärsyttävä kirja.
Arvosana: 1/5


L.J. Smith: Uusi aika 3: Sydänyö
Vampyyripäiväkirjat 7
Otava 2012 
s. 462

maanantai 16. heinäkuuta 2012

J.R. Ward: Koston rakastaja

Vaikka hän miten lääkitsi  itseään ja yritti sopeutua vampyyrien joukkoon, hän oli kuolleen isänsä verenperinnön, suonissaan virtaavan pahan veren vanki. DNA:nsa kanssa ei voi neuvotella, ja vaikka Rehv oli puoliverinen, hänen synninsyöjä puolensa oli hallitseva.
  Joten kun  oli kysymys Ehlenan kaltaisesta arvollisesta naaraasta, Rehvenge tulisi aina olemaan luodinkestävän lasin toisella puolella, nenä lasissa, kaipaavat kämmenet sen pintaan painettuina, vailla toivoa kosketusetäisyydelle pääsemisestä.
(Koston rakastaja s.75-76)


Mustan tikarin veljeskunta sarjan seitsemännessä kirjassa pääparina on ZeroSum klubin johtaja, huumekauppias ja puoliverinen sympath Rehvenge ja vampyyrisairaanhoitaja Ehlena. Vampyyri ylimystö eli glymera haluaa päästä eroon kuninkaastaan Wrathista. Tämän tappajaksi pyydetään Rehvengeä. Nyt hänen pitää päättää tappaako Wrathin kuten hänen sympath osansa haluaa vai säästääkö tämän hengen, koska pitää Wrathia ystävänään. Ehlena taas on sairaan isänsä omaishoitaja ja heidän rahatilanteensa on heikko sen jälkeen, kun heidän perheensä menetti asemansa glymerassa. Kun Rehvenge tulee Haversin klinikalle, Ehlena huolestuu tämän neulanpistoista tulehtuneesta käsivarresta. Kun Rehvenge itse ei tee mitään käsivartensa hyväksi ryhtyy Ehlena toimiin.

Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tästä kirjasta, koska Rehvenge ei lukeudu suosikki hahmojeni joukkoon. Siispä tämä kirja yllätti erittäin positiivisesti, lähinnä sen takia, että Ehlena oli oikein mielenkiintoinen hahmo. Niin kuin tässä sarjassa on ollut viimeisimmissä kirjoissa tapana, kerrotaan pääparin lisäksi myös muista hahmoista. Tällä kertaa ääneen pääsee myös Wrath, John, Xhex, Lash ja Tohrment. Varsinkin Johnin tarina menee mielenkiintoiseen suuntaan. Toisaalta Lashista ei olisi jaksanut lukea ollenkaa.

Koston rakastaja oli taas melko koukuttava kirja ja lopun cliffhanger takaa sen, että seuraava osa on pakko saada käsiin mahdollisimman pian. Toivottavasti saan sen pian lainaan kirjastosta.
Arvosana: 4/5


J.R. Ward: Koston rakastaja (Lover Avenged)
Mustan tikarin veljeskunta #7
Basam books 2012
s.785

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Ally Condie: Tarkoitettu

Puristan hänen sormiaan kulkiessamme kohti pelikeskusta. Jos en päästä irti, pystyn ehkä todistamaan, että meidät on tosiaan tarkoitettu pariksi. Etteivät ne toiset kasvot ruudulla merkinneet mitään, että ne johtuivat vain ohimenevästä viasta mikrokortissa.
Paitsi että. Ne kasvot, jotka eivät olleet Xanderin kasvot: minä tunsin nekin.
(Tarkoitettu s. 36-37)

Cassia täyttää 17 vuotta ja silloin hän saa tietää sen parin, jonka Yhteiskunta on laskenut sopivan hänelle parhaiten ja jonka kanssa hänen tulee elää loppuelämänsä. Cassia saa yllättäen aivan oudon parin sijasta itselleen parikseen parhaan ystävänsä Xanderin. Se on todella harvinaista. Mutta, kun Cassia alkaa tutkia Xanderin tietoja saamaltaa muistikortilta, sillä onkin toisen pojan kasvot, Kyn, joka ei voi edes saada omaa paria, koska on viallinen. Se saa Cassian hämmennyksiin. Kumpi on hänelle paras pari?

Ainoa tämän tyylinen kirja, jonka olen aikaisemmin lukenut on Suzanne Collinsin Nälkäpeli sarja, joten en voi olla vertaamatta tätä kirjaa siihen. Tarkoitetun maailmassa Yhteiskunta päättää kaiken ihmisten elämästä sen mukaan mikä sopii näille parhaiten. Näin ollen Yhteiskunta on vienyt heiltä vain oikeuden valita. Nälkäpeliin verrattuna Cassialla on asiat hyvin. Kaikki aikuiset ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä elämäänsä ja saamiinsa pareihin, joten miksi Cassia haluaa romuttaa kaiken? Varsinkin kirjan alussa tämä kysymys oli minulla mielessä. Cassiakin oli kirjan alussa aivan tyytyväinen osaansa. Loppua kohti kävi ilmi, että kaikkialla ei asiat ole aivan yhtä hyvin, mutta silti.

Nälkäpeliin verrattuna Tarkoitettu ei ollut kovin jännittävä kirja. Enimmäkseen se oli tylsä. Loppua kohti alkoi  kuitenkin tapahtumaan sen verran, että seuraava osaa täytyy varmaan lukea. Tämä kirja oli minulle kuitenkin pettymys.
Arvosana: 2/5


Ally Condie: Tarkoitettu (Matched)
Tarkoitettu -trilogia osa 1
Tammi 2011
s.326

Deborah Harkness: Lumottu

Savupiipusta putosi vihreä lankakerä ja kaksi kudinpuikkoa. Ne vierivät takan arinalla. 
"Onko talo sitä mieltä, että minun pitäisi ruveta neulomaan?" minä kysyin. 
"Nuo ovat minun. Rupesin neulomaan muutama vuosi sitten villapaitaa, mutta yhtenä päivänä kudin katosi. Talo vie kaikenlaista tavaraa ja piilottaa ne", Em selitti Matthewille hakiessaan käsityönsä takaisin. Em osoitti kammottavaa kukallista sohvaa. "Mennään istumaan. Joskus vie aikansa ennen kuin talo pääsee asiaan. Meiltä on kadonnut valokuvia, puhelinluettelo, kalkkunavati ja minun paras talvitakkini."
(Lumottu s.495)

Lumottu vie meidät maailmaan, jossa ihmisten joukossa elää noitia, vampyyreita ja demoneita, jotka ovat kukin oma rotunsa. Diana Bishop on noita, mutta hän yrittää elää tavallisena ihmisenä. Sitten hän tehdessään tutkimusta saa kirjastossa käsiinsä kirjan, jossa on jotain maagista. Pian sen jälkeen Dianaa alkaa seurata ensin vampyyri Matthew ja sen jälkeen paljon muita vampyyreita, noitia ja demoneita. Ja he kaikki haluavat Dianan löytämän kirjan omalle rodulleen.

Tästä alkuasetelmasta Lumottu lähtee liikkeelle. Kyseessä on siis rakkaustarina ja samalla Dianan on opittava elämään oman verenperintönsä kanssa. Koska Deborah Harkness on historioitsija sisältää kirja paljon historiallisia yksityiskohtia, mutta kirjassa on jonkin verran myös perinnöllisyystieteeseen kuuluvia asioita. Se teki kirjan lukemisesta hiukan raskasta. Takakannen mukaan Harkness on myös intohimoinen viiniharrastaja ja sekin tuli kyllä kirjan kuluessa melko selväksi, niin tarkasti kaikkia kirjassa juotuja viinejä käsiteltiin. Se oli vähän tylsää, kun itse ei pahemmin viineistä mitään ymmärrä.

Tarina itsessään oli ihan viihdyttävä ja erityisesti pidin siitä maailmasta, jonka Harkness on luonut, kun tavallisessa maailmassa elää salaa noitia, vampyyreita ja demoneita, jotka kaikki ovat luonnoltaan hiukan erilaisia. Dianan tätien talo oli hauska yksityiskohta. On helppo kuvitella noitien asuvan juuri sellaisessa talossa, joka kasvattaa huoneita, kun vieraita on tulossa, tai piilottaa ihmisten tavaroita. Nautin siis enimmäkseen Lumotun lukemisesta ja odotan innolla jatkoa.
Arvosana: 4/5


Deborah Harkness: Lumottu (A Discovery of Witches)
WSOY 2012
s. 644

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

J.R. Ward: Varjeltu rakastaja

Phuryn ajatuksissa velho aloitti litaniansa ja luetteli esimerkki esimerkin perään tapauksia, joissa soturi oli aiheuttanut pettymyksiä: alkaen nykyhetkestä, yhteentörmäyksistä Zsadistin ja Wrathin kanssa, kaiken lessereihin liittyvän paskan kautta menneisyyden epäonnistumisiin perheen parissa.
   Phury oli riittämättömän kelvoton kaikilla elämänalueilla ja joka taholta kahlittuna.
   Ainakin Cormia voisi vapautua tästä kiduttimesta. Vapautua Phurysta.
(Varjeltu rakastaja s.172)

Phury on lupautunut Esiurokseksi ja hänen pitäisi saada lapsia 40 Valitun kanssa. Ensimmäiseksi puolisoksi hänelle on valittu Cormia. Jälleen kerran pääparin tarina on samankaltainen kuin edellisissä kirjoissa. Phury kamppailee menneisyytensä kanssa ja muutenkin hänen elämänsä menee aikamoista alamäkeä. Eikä Phury usko, että Cormia haluaa olla hänen kanssaan, koska tämä pakotettiin Ensimmäiseksi Puolisoksi. Cormia taas ei halua mitään niin paljon kuin olla Phuryn kanssa.

Tällä kertaa Phuryn ja Cormian tarina jäi melkeinpä sivuosaan, kun Johnin ja tämän kavereiden Qhuinnin ja Blayn elämässä tapahtui merkittäviä muutoksia, kun he tappelevat vakavin seurauksin Lashin kanssa. Vaikka siitäkin oli ihan mielenkiintoista lukea, olisin halunnut lukea enemmän Phurysta ja Cormiasta. Kirja oli jo melkein lopussa, kun heidän tarinassaan päästiin eteenpäin. Toisaalta tässä kirjassa tapahtui taas jotain mitä olen odottanut jo pitkään.

Varjeltu rakastaja oli aivan yhtä vetävä kirja kuin edellisetkin osat. Sota lessereiden ja vampyyrien välillä nytkähti taas hiukan uuteen ja yllättävään suuntaan. Pääparin jääminen vähälle huomiolle vähän haittasi, mutta toisaalta muista henkilöistä kertominen sai aikaan sen, ettei tarina tuntunut niin paljon edelliseten osien toistolta. Mielenkiinnolla alan lukemaan mihin suuntaan tarina lähtee Koston rakastajassa, joka odottaakin jo yöpöydälläni. Ensin taidan vain lukea jotain muuta.

J.R. Ward: Varjeltu rakastaja
Mustan tikarin veljeskunta # 6
Basam Books 2011
s. 620