tiistai 23. huhtikuuta 2013

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Hyvää kirjan ja ruusun päivää! Minä juhlistin päivää lukemalla loppuun sunnuntaina aloittamani Langennut enkeli kirjan. Tartuin tähän kirjaan sen takia, että enkelistä kertova kirja kiinnosti, vaikka aluksi epäilin tämän olevan jokin Houkutus kopio. Ainakin kirjan takakannesta sai ihan sellaisen kuvan.

Biologian tunnilla päätetään muuttaa istumajärjestystä ja Nora Grey saa uudeksi parikseen salaperäisen Patchin. Pian sen jälkeen Norasta alkaa tuntua, että  hän törmää Patchiin joka paikassa. Patch ei ole kuitenkaan Noran ainoa ihailija. Nora nimittäin tutustuu Eliotiin ja tämän kaveriin Julesiin. Eliot vaikuttaa heti ihastuneen Noraan ja pyytää tätä koko ajan ulos kanssaan. Kaiken lisäksi Noralla on tunne, että joku haluaa tehdä hänelle jotain pahaa.

Langennut enkeli ei ollut mitenkään tylsä kirja, mutta jokin siinä ei oikein iskenyt. Kirja ei oikein herättänyt tunteita. Nora oli hiukan tylsä hahmo ja en oikein pitänyt Patchistakaan. Hän oli liian etäinen ja komenteleva. Eliotia inhosin alusta asti. Hän oli liian mielistelevä ja tuntui ettei tuolla tyypillä ole puhtaat jauhot pussissa. Kirjassa oli aika paljon tapahtumia ja se ehkä sai aikaan sen, että vaikka kirjan henkilöistä ei pahemmin saanut otetta, kirjan luki silti melko nopeasti. Osaltaan asiaan vaikutti varmasti myös se, että kirjassa oli valtavasti arvoituksia joihin halusi saada vastauksen.

Langennut enkeli oli vauhdikas kirja joka myös parani loppua kohti, kun kaikki arvoitukset alkoivat ratketa. Siitä huolimatta kirja jätti hiukan kylmäksi. Ehkä annan kuitenkin sarjan seuraavalle osalle mahdollisuuden.
Arvosana: 3/5

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli
Englanninkielinen alkuteos: Hush, Hush
Langennut enkeli #1
WSOY 2009
299 s.

30Koetus tilanne: 11 123 / 30 000

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Ihastuin Lauren Oliverin kirjoittamiin Deliriumiin ja Pandemoniumiin. Se sai minut kokeilemaan myös tätä kirjaan. Takakannen perusteella kirja vaikuttikin hyvin mielenkiintoiselta.

Samantha Kingston kuuluu koulun suosituimpiin tyttöihin, hänellä on poikaystävä, josta on unelmoinut, ja tietenkin maailman parhaat kaverit. Elettyään erään hyvin tavallisen päivän Samin elämä muuttuu. Hän nimittäin joutuu onnettomuuteen ja kuolee. Seuraavana aamuna Sam herää ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää uudestaan ja uudestaan.

Se tapahtuu seuraavaksi. Kuoleman hetki on täynnä kuumuutta ja ääntä ja koko maailmaa suurempaa kipua, tunnen kärventävän lämmön joka halkaisee minut kahtia, se on polttavaa ja käristävää ja repivää, ja jos huutaminen olisi tunne, se tuntuisi tältä. 
Sitten ei mitään.
Tiedän, että jotkut teistä ovat sitä mieltä, että ansaitsin sen. Ehkä minun ei olisi pitänyt lähettää Julietille sitä ruusua tai kaataa bileissä juomaa hänen päälleen. Ehkä minun  ei olisi pitänyt kopsata Lauren Lornetin koevastauksia. Ehkä Kentille ei olisi pitänyt puhua siihen tapaan. Jotkut teistä varmaan ajattelevat, että ansaitsin kohtaloni, koska aioin mennä Robin kanssa loppuun asti - enkä siis aikonut säästää itseäni avioliittoon.
Mutta ennen kuin alatte syytellä, haluan kysellä:  toiminko minä todella niin pahasti? Niin pahasti, että ansaitsin kuolla? Niin pahasti, että ansaitsin kuolla sillä tavalla? Toiminko minä tosiaan niin paljon pahemmin kuin ihmiset yleensä?
Niin paljon pahemmin kuin sinä?
Mieti sitä.
(Kuin viimeistä päivää s.72-73)

Sam ja hänen kaverinsa olivat alussa todella ärsyttäviä ja aluksi tuntui siltä, että jaksaako tätä lukea. Sam oli vielä astetta ärsyttävämpi siksi, että Samia on kiusattu ennen hänen nousuaan suosituksi. Silti hän osallistuu toisten kiusaamiseen, vaikka tietää miltä se tuntuu. Kirja on kuitenkin kavutarina, joten vähitellen Samia alkaa kuitenkin ymmärtämään, vaikka missään vaiheessa en hänestä pahemmin alkanut välittämään. Kiinnostavimmaksi asiaksi kirjassa nousikin se miten Samin tekemiset vaikuttivat toisten elämään. Miten pienet merkityksettömiltä tuntuvat teot voivat pilata toisten elämän.

Kuin viimeistä päivää kertoo mielenkiintoisen ja surullinen tarina nuorten elämästä ja julmuudesta. Varsinkin viimeisen päivän kuvaus kosketti. Tapahtumat oli kerrottu koukuttavasti ja koko ajan teki mieli lukea vähän lisää. Suosittelen kyllä lukemaan, jos nuorten elämästä kertovista kirjoista tykkää.
Arvosana: 4/5

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
Englannin kielinen alkuteos: Before I Fall
WSOY 2010
s. 412

30Koetus tilanne: 10 824 / 30 000

torstai 18. huhtikuuta 2013

Charlaine Harris: Pedon veri

Näitä Sookie Stackhouse kirjoja tuntuu riittävän. Koko ajan tulee lisää. Minä en mikään Sookien fani ole ja tv-sarjaakaan ei ole tullut katsottua. Silti nämä kirjat kiinnostavat sen verran, että pakko on lukea ne läpi.

Pedon veri kirja alkaa siitä, kun ihmissudet ja muut kaksiluontoiset kertovat olemassaolostaan tavallisille ihmisille. Bon Tempsissa tähän tunnutaan suhtautuvan yllättävän rauhallisesti, mutta sitten Merlotte's baarin takapihalta löytyy murhattu ja ristiinnaulittu ihmispuuma. Ja ettei Sookien elämä vain kävisi liian tylsäksi keijut alkavat sotia keskenään ja Sookie on vaarassa keijuperimänsä takia.

Tämä kirja oli hyvin samantyylinen kuin aiemmatkin osat eli hyvin tapahtumarikas. Koko ajan sattui jännittäviä käänteitä ja koskaan ei voi aavistaa mitä ongelmia Sookie seuraavalla sivulla kohtaa. Juuri se ehkä on se syy, miksi en näistä kirjoista valtavasti tykkää. Niissä on liikaa toimintaa ja liian vähän tunnetta. Sookien poikaystävät vaihtuvat vähän liian tiuhaan tahtiin minun mielestäni. Onneksi tässä kirjassa ei ilmestynyt enää uutta vaan Sookie pähkäili lähinnä vanhojen välillä.

Pedon veri oli taas hyvin nopealukuinen ja vauhdikas teos. Mitenkään suuria tunteita se ei herättänyt ja vasta lopun tapahtumat kunnolla herättivät mielenkiinnon. Mutta kyllä tämän kanssa aika kului ihan kivasti ja hyvää viihdettähän tämä on.
Arvosana: 3/5

Charlaine Harris: Pedon veri
Englannin kielinen alkuteos: Dead and Gone
Sookie Stackhouse # 9
Gummerus 2012
s. 303

30Koetus tilanne: 10 412 / 30 000

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Erin Hunter: Kuunnousu

Edellisessä Soturikissa kirjassa Keskiyö aloitettiin uusi sarja Uusi Profetia. Samalla kirjasarja sai hieman piristystä, kun siirryttiin uuteen sukupolveen ja tapahtumia seurattiin Vatukkakynnen ja Tulitähden tyttären Lehtitassun näkökulmista. Uusikuu jatkaa nyt Keskiyön tarinaa.

Tähtiklaanin valitsemat kissat ovat saaneet selville, että heidän kotimetsänsä on tuhoutumassa. Heidän täytyy palata kiireesti kotiin varoittamaan klaanejaan tuhosta ja saada klaanit yhdistymään. Matkalla vuorten yli he kohtaavat kuitenkin Kuohuvan veden heimon, jonka kissat uskovat, että Myrskyturkin kohtalo on pelastaa heidän heimonsa. Samaan aikaan kotimetsässä Kaksjalat ovat alkaneet tuhota melkein kaikkien klaanien reviiriä, joka kiristää klaanien välejä. 

Hän vaikeni kauhuissaan ja henkäisten, kun hirviön jyrinä voimistui yhtäkkiä, kuin koko taivas olisi revennyt ukkosesta. Suunnaton, kiiltävä hahmo tunkeutui aluskasvillisuuden läpi ja jyräsi hänen juuri huomaamansa kirvelin. Ratamohäntä päästi säikähtäneen ulvaisun ja syöksyi kohti lähintä puuta, kipusi kaarnaa pitkin ylös ja jäi ensimmäiseen oksanhaaraan turkki pörrössä niin, että näytti kaksi kertaa todellista suuremmalta. Lehtitassu painautui maassa olevaan kuoppaan. Hän katseli kauhusta kankeana, miten hirviö tarttui pienehköön saarneen ja repäisi sen maasta yhtä vähin ponnistuksin kuin hän kaivoi maasta takiaisenjuuren. Se nosti puun korkealle ilmaan ja pyöritti sitä kuin valtavaa raajaa karsiessaan siitä oksat. Lehtitassun ympärille alkoi sataa puusilppua, joka ropisi maahan kuin rakeet.
(Kuunnousu s. 246)

Kaikissa aiemmissa kirjoissa juonta on viety eteenpäin aina Myrskyklaaniin kuuluvan kissan näkkulmasta. Tässä kirjassa siihen tulee kuitenkin muunnos, kun ääneen pääsee Jokiklaanin Myrskyturkki ja tämän sisar Sulkahäntä. (Toisaalta heidän isänsä on kyllä Myrskyklaanista.) Toivottavasti sarja jatkaa samalla linjalla. Olisi mielenkiintoista lukea esimerkiksi Varjoklaanin näkökulmasta, joka tähän asti on kuvattu toistuvasti pahaksi. Jos taas ajattelee valittuja kissoja, niin myös aina vastaan panevan Varistassun näkökulma voisi olla mielenkiintoinen.

Kirjan juoni oli ihan mukiiinmenevä, mutta paikoin hiukan tylsänpuoleinen. Mutta lopun tapahtumat ja se cliff hanger mihin kirja päättyi sai janoamaan lisää. Kirjan tyyli edelleen on loistava. Kissojen käyttäytyminen vaikuttaa hyvin kissamaiselta ja sen takia on helppo kuvitella tapahtumia. Se on kyllä tämän sarjan suurin ansio.
Arvosana: 3/5

Erin Hunter: Kuunnousu
Englanninkielinen alkuteos: Moonrise
Sorikissat: Uusi Profetia 2
Art House 2012
s. 285

30Koetus tilanne: 10 109 / 30 000
Jes, jo yli kolmasosa tavoitteesta luettu.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

Kolmastoista kertomus alkoi jostain syystä kiinnostamaan minua melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Kuitenkin kirja epäilytti minua. Se ei vaikuttanut sellaiselta kirjalta, jollaisia yleensä luen. Siksi kesti yli viisi vuotta ennen kuin uskalsin tarttua kirjaan.

Vida Winter on suosittu kirjailija, jonka menneisyydestä ei tiedetä mitään. Joka haastattelussa hänellä on uusi elämäntarina. Sitten isänsä kirjakaupassa työskentelevä Margaret Lea saa neiti Winteriltä kirjeen. Kirjailija haluaa, että Margaret kirjoittaa hänen elämän tarinansa. Epäillen Margaret suostuu työhön vaikka aiemmin on kirjoittanut vain kuolleiden henkilöiden elämä kertoja. Neiti Winter kertoo Margaretille tarinan omituisista kaksosista Adelinesta ja Emmelinesta. Tarkistaakseen neiti Winterin tarinan todenperäisyyden matkustaa Margaret Angelfieldiin tutkimaan sen kartanon raunioita, jossa neiti Winter kertoo viettäneensä lapsuutensa.

Olen todella iloinen, että lopultakin uskalsin tarttua tähän kirjaan. Niin paljon nautin sen lukemisesta. Aivan alussa ihastuin kirjan tapaan kuvata kirjoja ja lukemista. Niihin kohtiin oli helppo samaistua. Varsinkin Vida Winterin kirjojen kuvaileminen sai toivomaan, että pääsisi lukemaan ne kirjat.

Olen aina ollut lukija; olen lukenut paljon kaikissa elämäni vaiheissa, ja lukeminen on kaikkina aikoina ollut suurin iloni. En voi kuitenkaan väittää, että lukeminen puhuttelisi mieltäni enää yhtä vahvasti kuin se puhutteli lapsena. Uskon yhä tarinoihin. Unohdan yhä itseni, kun meneillään on hyvä kirja. Mutta jokin on kuitenkin muuttunut. On sanottava, että kirjat ovat minulle edelleen tärkeintä mitä maailmassa on, mutta kieltämättä ne ovat joskus tuntuneet vieläkin luonnollisemmalla tavalla elintärkeiltä. Lapsena kirjat olivat kaikki kaikessa. Siksi tunnen sisimmässäni pientä haikeutta menneiden lukunautintojen takia. Siihen ikävään ei edes odota saavansa vastausta. Mutta noina päivinä, jotka luin aamusta iltaan ja illasta puoleen yöhön, ajanjaksona jonka kestäessä nukuin välillä päiväpeitteen alla kirjat ympärilläni nähden tummaa ja rauhatonta unta, kunnes taas heräsin lukemaan, sinä aikana koin jälleen lukemisen riemun. Vida Winter palautti minulle menettämäni noviisilukijan neitsyyden ja valloitti minut sen jälkeen tarinoillaan.
(Kolmastoista kertomus s. 40) 

Vaikka loppua kohden lukemisen merkitys jäi kirjassa vähemmälle, kirjoja ei unohdettu ja varsinkin Kotiopettajattaren romaaniin viitattiin ahkerasti. Kirjan edetessä myös Vida Winterin tarina veti minut täysin mukaansa. Mielenkiinto kirjaa kohtaan säilyi, kun halusi saada selville vastauksen niihin lukuisiin arvoituksiin joita kirjan edetessä nousi esiin. 

Kaiken kaikkiaan Kolmastoista kertomus oli hyvin mielenkiintoinen kirja, jonka lukeminen ei ollut missään vaiheessa tylsää. Etukäteen oli tiettyjä odotuksia, miten uskoi kirjan juonen kulkevan. Loppujen lopuksi mikään odotuksistani ei tainnut toteutua, vaan kirja yllätti useissa juonenkäänteissä.
Arvosana: 4/5

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Englanninkielinen alkuteos: The Thirteenth Tale
Tammi 2007
s. 419

30Koetus tilanne: 9 824 / 30 000 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet

Kokeilin lukea tätä kirjaa varmaan joskus vajaa kymmenen vuotta sitten, kun olin vielä yläasteella. Silloin kirja ei jostain syystä iskenyt. Nyt kun olen käymässä näitä Kiekkomaailma kirjoja läpi, niin piti tätäkin kokeilla uudestaan.

Tiffany Särkynen on yhdeksän vuotias lampaita paimentavan perheen seitsemäs tytär. Eräänä päivänä Tiffany näkee joella Näkin ja pian päätön ratsastaja jahtaa häntä. Ja sitten Tiffanyn pikkuveli Wentworth katoaa. Siniset pikkumiehet Nac Mac Feeglet kertovat Tiffanylle, että Kuningatar vei Wentworthin. Yhdessä Feeglejen kanssa Tiffany lähtee pelastamaan Wentworthia.

 Vapaat pikkumiehet oli kyllä yllättävän mukava lukukokemus. Tämähän oli oikeastaan yksi mielenkiintoisimmista Pretchettin kirjoista. Päähenkilö Tiffany oli kiinnostava hahmo, joka ei purematta niele mitään. Tiffany ei halua olla mikään prinsessa, joka odottaa, että prinssi pelastaa hänet. Tiffany haluaa mieluummin noidaksi.

Monet satukirjan tarinoista olivat Tiffanyn mielestä todella epäilyttäviä. Yksi tarinoista loppui, että kaksi kilttiä lasta työnsi pahan noidan omaan uuniinsa. Tiffanya juttu oli huolettanut sen jälkeen, mitä rouva Napsiaiselle oli tapahtunut. Hän oli varma, että tämän kaltaiset tarinat estivät ihmisiä ajattelemasta kunnolla. Luettuaan sadun hän oli ajatellut anteeksi kuinka? Kenelläkään ei ole niin isoa uunia, että siihen mahtuisi kokonainen ihminen, ja millä oikeudella ne kakarat oikein kuvittelivat, että heillä olisi minkäänlaista oikeutta syödä palasia ihmisten taloista? Entä miksi jollakin pojalla, joka on niin typerä, ettei edes tiedä lehmän maksavan enemmän kuin viisi papua, on muka oikeus murhata jättiläinen ja varastaa tämän kulta-aarre? Puhumattakaan siitä, että pojanryökäle syyllistyi pahanpäiväiseen ympäristörikokseen pavunvartensa kanssa? Ja jos joku tyttö ei osaa erottaa toisistaan omaa isoäitiään ja sutta, hänen täytyy olla varsinainen umpipuupää tai sitten hänen sukunsa on harvinaisen rumaa sakkia.
(Vapaat pikkumiehet s. 69-70)

Lisäksi myös Nac Mac Feeglet olivat hauskoja hahmoja. Pienet kapinalliset miehet, jotka tykkäävät varastelemisesta, tappelemisesta ja juopottelusta. Puhumuttakaan heidän nimistään, joista yksi suosikkini oli Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock.

Vapaat pikku miehet oli paitsi hauska, siinä oli myös yllättävän mielenkiintoinen juoni. Terry Pratchettin kirjoista eniten pidän noidista kertovista kirjoista ja tässä oli vähän sitä samaa. Kirjasta tuli välillä mieleen Liisa Ihmemaassa, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemusta, vaikka Liisa ei mikään suosikkisatuni olekaan. Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä kirjasta yllättävän paljon.
Arvosana: 3½ / 5

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet 
Englanninkielinen alkuteos: The Wee Free Men
Kiekkomaailma # 30
Karisto 2003
s. 363

30Koetus tilanne: 9 405 / 30 000

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Liebster Award -tunnustus

Annami Anna minun lukea enemmän -blogista muisti minua tällaisella tunnustuksella. Kiitos!
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä ihmistä jolta sait tunnustuksen. Tehty.
2. Vastaa sinulle esittettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässä on minulle esitetyt kysymykset ja vastaukset niihin.

1. Jos saisit opiskella tai olla ammatiltasi ihan mitä tahansa muuta kuin mitä nyt olet, mitä valitsisit?
Jollekin käsityöalalle olisin varmaan hakenut, jos siinä olisi paremmat mahdollisuudet elättää itsensä. Toisaalta tykkään paljon matematiikasta niin voisin opiskella vaikka insinööriksi.

2. Mikä kirja on saanut sinut itkemään?
Monikin kirja. Esimerkiksi Harry Potterit, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu -sarjan muutamat kirjat, Taru sormusten herrasta -sarjan loppu. Ylipäätään sellaiset kirjat, joissa kuolee jokin sellainen henkilö, josta tykkään.

3. Mikä on parasta keväässä?
Se, kun aurinko lämmittää ihanasti ja koko ajan tulee valoisampaa. Myös se, että lumi sulaa ja saa kaivaa pyörän talviteloilta on ihanaa.

4. Mikä kirja on jostakin käsittömättömästä syystä pölyttynyt pitkään kirjahyllyssäsi?
Italo Calvinon Näkymättömät kaupungit. Sain sen lukion toisen vuoden keväällä palkinnoksi, kun olin suorittanut kirjallisuusdiplomin. Kirja vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta, mutta jostain syystä en ole vain saanut koskaan aloitettua sitä. Jos nyt lupaan, että luen sen viimeistään ensi kesänä.

5. Mikä on suosikkisi nuortenkirjallisuuteen luokiteltavista kirjoista?
Harry Potterit ovat suosikkejani kaikista lukemistani kirjoista, siis myös nuorten kirjoista. Nälkäpeli kirjasta tykkäsin myös paljon.

6. Kuka on suosikkirunoilijasi?
Minä en paljon runoja lue, mutta Heli Laaksosen murre runot on kyllä ihan hauskoja.

7. Mikä kirja sinulla on kesken tällä hetkellä?
Terry Pratchettin Vapaat pikkumiehet. Olen lukenut tämän jo kerran joskus vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta silloin en oikein siitä tykännyt. Nyt päätin kokeilla uudestaan.

8. Minkä kirjan jonkun sivuhenkilön rooliin haluaisit astua yhden päivän ajaksi?
Aika vaikea kysymys. Yleensä lukemissani kirjoissa on ainakin aluksi elämä niin surkeaa, että siellä ei haluaisi mielellään olla mukana. Ollaan tylsä ja vastataan taas Harry Potter. Tylypahkassa olisi varmaan ihan kiva viettää yksi päivä.

9. Mikä oli lapsuuden suosikkikirjasi?
Minulle luettiin lapsena paljon, mutta mitään suosikkikirjaa ei kyllä tule mieleen. Ainakin Pupu Tupuna, Miina ja Manu, Richard Scarryn ja Mauri Kunnaksen kirjat olivat tuttuja. Kun 7-vuotiaana opin lukemaan, suosikeiksi nousivat nopeasti Timo Parvelan Ella -kirjat ja Anni Polvan Tiina -kirjat.

10. Mikä on huonoin puoli kirjablogin pitämisessä?
Hankaluus kirjoittaa jostain kirjasta niin, ettei paljasta siitä liikaa, mutta kuitenkin niin, että blogini lukijat saavat jonkinlaisen kuvan kirjasta. Joskus on vaikea vetää rajaa mitä kertoa kirjasta ja mitä jättää kertomatta.

11. Minkä kirjan ilmestymistä odotat tällä hetkellä eniten?
Mitä olen nyt kustantamoiden uusia katalogeja tutkinut niin vaikuttaa siltä, että nyt kesällä ja syksyllä ilmestyy paljon mielenkiintoisia kirjoja. Tulen ja jään laulu sarjan viidennen osan suomennosta Lohikäärmetanssi, odotan, mutta toisaalta olen sen jo lukenut englanniksi niin en niin paljon. Toisaalta kuudetta osaa siihen odotan, myös paljon. Annukka Salaman Piraijakuiskaaja kiinnostaa myös paljon. Kuten myös Rick Riordanin Athenen merkki. Pitäisi varmaan kirjoittaa ihan oma postaus odottamistani kirjoista.

En tällä kertaa jaksa keksiä uusia kysymyksiä, mutta jos joku haluaa vastata näihin mihin minä vastasin niin siitä vaan.

torstai 4. huhtikuuta 2013

J. S. Meresmaa: Mifongin aika

Linkki sivulle, mistä lainasin kuvan.
J. S. Meresmaan ensimmäinen kirja Mifongin perintö lumosi minut heti täysin. Niinpä heti, kun jatko-osa ilmestyi, oli minun hankittava se käsiini, joka on kyllä hyvin harvinaista minulle.

Kun ex-kunigatar Ardis Isvergaelin entinen puoliso ja Ardisin lasten isä Belonen kuningas Landis Duverney on kuolemaisillaan lähettää tämä Bran Capimontin etsimään Ardisin lasta itselleen perilliseksi. Bran suuntaa siis Merontesiin, minne päätyy myös Dante Rondestani selvittämään onko huhu Ardisin kuolemasta totta. Danten sisko yhdessä rakastajansa Harbenin kanssa taas alkaa selvittämään Linnin ja Danten veljen Arranin murhaa. Kun mifonki Haldor Sininen herää ja tuhoaa kylän, jossa Ardis on piileskellyt, pakenee Ardis perheineen pantterikansan luo. Sinne Ardis jättää Fewrynin ja miehensä Connailin ja suuntaa itse Merontesiin hakemaan poikaansa ja Fewrynin kaksoisveljeä Ciarania.

Koska pidin Mifongin perinnöstä niin paljon, oli minulla tätä kirjaa kohtaan suuret odotukset. Ja en joutunut pettymään. Kirjan lukeminen oli aivan yhtä suuri nautinto. Kirjan sivut kääntyivät ihan huomaamatta ja koko ajan oli tunne, että jos minä vielä yhden luvun lukisin ja hups yhtäkkiä oli 50 sivua luettu. Loppua kohti tuli kuitenkin sama ilmiö kuin Mifongin perinnössä, että kirjaa alkoi säästelemään, ettei se vain loppuisi niin äkkiä. Lukemisin aikana tunsin monenlaisia tunteita, jotka enimmäkseen oli positiivisia. Kuitenkin yhdessä vaiheessa teki mieli nakata kirja pois ja lopettaa lukeminen, kun eräs juonenkäänne ei oikein miellyttänyt. Onneksi jatkoin lukemista, sillä pian juoni jo muutti suuntaansa miellyttävämpään suuntaan. Ainoa ärsyttävä asia kirjassa oli, ettei Ardisin ja Danten suhde tunnu etenevän minnekään. Kumpikin rakastaa toista, mutta jälleen kerran Ardis odottaa lasta toiselle miehelle, niin kuin Mifongin perinnössäkin. Lapsen isä on vain vaihtunut välillä. Ja sitten taas molemmat kärsii, kun Ardisin moraali ei anna hänen jättää Connailia. Ardisin tytär Fewrynn sen sijaan herätti kiinnostukseni ja minulle jäi sellainen olo, että hänen merkityksensä kasvaa sarjan edetessä. Linnin ja Harbenin osuus kirjasta oli välillä vähän tylsä, mutta loppujen lopuksi heidän kohtalonsa jäi kaivelemaan enemmän kuin kenenkään muun kirjan loppuessa.

Kaiken kaikkiaan Mifongin aika oli oikein mielenkiintoinen ja koukuttava. Mifonki-sarja pysyy ehdottomasti yhtenä suosikkifantasiasarjana. Tämä on juuri sen tyylistä fantasiaa, josta tykkään eniten. Saisipa tätä pian lisää.
Arvosana: 4½ / 5

J. S. Meresmaa: Mifongin aika
Mifonki -sarja #2
Karisto 2013
s. 494

30Koetus tilanne: 9 042 / 30 000