torstai 30. toukokuuta 2013

J.R. Ward: Uudestisyntynyt rakastaja

Viimeinkin sain viimeisimmän osan Mustan tikarin veljeskunta kirjasarjasta käsiini kirjastosta. Kauan sitä sai odottaakin. Taitaa olla melko suosittu kirja.

Tohrment suree edelleen shellaninsa Welsien kuolemaa. Sitten hän saa selville, että Welsie on jumittunut välitilaan eikä pääse vampyyrien taivaaseen Haipuun ellei Tohr onnistu päästämään hänestä irti. Olematon taas on vampyyri naaras, joka joutui kidnapatuksi nuorena. Hän ei ole vieläkään päässyt siitä yli ja alentaa itsensä palvelijaksi eikä anna kenenkään nähdä kasvojaan.  Samaan aikaan Xcor suunnittelee syöksevänsä Wrathin valtaistuimelta.

Minulla on ollut nyt näiden kirjojen lukemisessa monen kuukauden tauko ja kirjan alussa oli vähän hukassa mitä kaikkea aiemmin olikaan tapahtunut. Esimerkiksi Olemattoman tuloa vampyyrikartanoon ja hänen historiaansa en aluksi muistanut. Äkkiä edellisten kirjojen tapahtumat kuitenkin palautuivat mieleen, kun luin eteenpäin. Aluksi myös suuri kiroilun määrä ärsytti, mutta vähitellen se väheni tai siihen ei enää kiinnittänyt niin paljon huomiota.

Kirjan rakenne noudatti aika pitkälle samaa kaavaa kuin aiemmissakin osissa. Pääosassa on Tohr ja Olematon, mutta lisäksi kerrotaan Johnin ja Xhexin ongelmista, Qhuinnin ja Blayn jahkailusta ja Xcorista. Vaikuttaa siltä, että sota lessereitä vastaan on jäänyt taustaksi, kun uusi päävihollisen paikan on vienyt Xcor. Se on toisaalta hyvä ratkaisu, sillä Xcor ja hänen joukkionsa on mielenkiintoisempi kuin lesserit.

Uudestisyntynyt rakastaja oli aika koukuttava kirja. Koko ajan oli sellainen olo, että jos minä vielä yhden luvun lukisin. Kirja oli mielenkiintoinen ja Tohrin sekä Olemattoman toipumisesta oli mielenkiintoista lukea. Sivujuonetkaan eivät tällä kertaa tuntuneet tylsiltä vaan niitäkin jaksoi ihan hyvin lukea.
Arvosana: 4½ / 5

J.R. Ward: Uudestisyntynyt rakastaja 
Englanninkielinen alkuteos: Lover Reborn (2012)
Basam Books 2012
742 s.

Mustan tikarin veljeskunta -sarja:
Pimeyden rakastaja
Ikuinen rakastaja
Herätetty rakastaja
Paljastettu rakastaja
Sitomaton rakastaja
Uudestisyntynyt rakastaja
Rakastaja vihdoinkin (ilmestyy suomeksi syyskuussa 2013)
Mustan tikarin veljeskunta: Sisäpiirin tietoa 

30Koetus tilanne: 14 670 / 30 000

perjantai 24. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Sydäntuli

Nyt oli vuorossa viimeinen suomennettu osa Alvin sarjasta.

Alvin, Arthur Stuart, Totisesti Cooper ja Mike Fink sekä ranskalainen lintujen piirtäjä Jean-Jacques Audupon ovat päätyneet puritaanien alueelle, missä konstien käyttö johtaa noituus syytteeseen. Siellä he tapaavat Puhdas nimisen tytön, joka syyttää Alvinia noituudesta. Pian hän huomaa myös itse olevansa syytettynä samasta asiasta. Peggy, joka nykyään kutsuu itseään Margaretiksi, on Camelotissa päämääränään päästä kuninkaan puheille. Myös Alvinin veli Calvin on päätynyt sinne. Margaret ja Calvin huomaavat, että kaupungin orjissa on jotain outoa ja kumpikin alkaa omalla tahollaan selvittämään mitä.

Tässä kirjassa alkoi tuntua, että juoni toistaa itseään. Aivan kuin edellisessä osassa, myös nyt Alvin joutuu vangituksi ja oikeuden eteen. Ilmeisesti, kun kirjan yksi henkilö on asianajaja, täytyy hänelle saada töitä. Onneksi kirjassa oli myös toinen juonilinja, joka seurasi Margaretia ja Calvinia. Heidän selvittelynsä siitä mitä orjille oli tapahtunut ja mihin se johti oli mielenkiintoisempaa kuin Alvinin oikeudenkäynnin seuraaminen. Calvinkin oli tässä kirjassa hiukan miellyttävämpi hahmo kuin aiemmin. Toisaalta uusi inhokki hahmo oli noitatutkija Quil, joka suostui kuulemaan vain sen mitä itse halusi, voidakseen syyttää kaikkia mahdollisia noituudesta.

Sydäntuli oli ihan mielenkiintoinen kirja. Yhtään lähemmäksi Alvinin päämäärää kirjassa ei kuitenkaan tunnuttu pääsevän, mutta jälleen saatiin esiteltyä uusi henkilö, joka ilmeisesti liittyy Alvinin seuraan. Toisaalta Calvin alkoi nousta mielenkiintoisimmaksi henkilöksi tässä kirjassa ja on vaikea arvata millainen hänen roolinsa tulevaisuudessa tulee olemaan. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä kirja.
Arvosana: 4 / 5

Orson Scott Card: Sydäntuli
Englannin kielinen alkuteos: Heartfire (1998)
Otava 2001
383 s.

Alvin sarja:
Seitsemännen pojan seitsemäs poika
Punainen profeetta
Oppipoika Alvin
Kisälli Alvin
Sydäntuli
The Crystal City (ei suomennettu)

30Koetus tilanne: 13 928 / 30 000

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Kisälli Alvin

Edelleen jatkoin Alvinin tarinan parissa.

Alvin on palannut Riuskan kylään ja opettaa siellä kaikille halukkaille Tekijän taitoja. Alvinin pikkuveli Calvin on kuitenkin valtavan kateellinen veljelleen, koska hänen kykyjään ei kukaan huomaa, vaikka hän osaa täsmälleen saman kuin Alvinkin. Siksi Calvin lähtee Eurooppaan samaan oppia ja vannoen kostoa Alvinille. Riuskan kylässä nuori Amy Sump on korviaan myöten rakastunut Alviniin. Kun Amy alkaa levitellä päiväuniaan totena, täytyy Alvinin lähteä Riuskan kylästä. Lopulta hän palaa Hatrackiin missä hänen entinen mestarinsa syyttää Alvinia varkaudesta.

Kisälli Alvin ei ollut yhtä mielenkiintoinen kirja kuin edellinen osa Oppipoika Alvin. Enimmäkseen kirjassa keskityttiin oikeusjuttuun, missä selvitettiin varastiko Alvin mestariltaan. Samalla kaivettiin esiin kaikki paha mitä Alvinin on joskus uskottu tehneen. Välillä kerrottin kuitenkin vähän myös Calvinista, mutta se jäi hiukan taka-alalle, kun Alvinin oikeuden käynti pääsi kunnolla käyntiin. Calvinistakin oli kyllä saatu aikaan melko ärsyttävä hahmo, josta ei voinut pitää ollenkaan. Muutenkin kirjassa esiteltiin melko paljon uusia hahmoja, joiden vihjattiin olevan tärkeitä tulevaisuudessa.

Kisälli Alvin oli ihan luettava kirja, mutta ei se sarjan edellistä osaa voittanut. Juonikaan ei pahemmin edennyt lukuun ottamatta Calvinin osuutta. Kuitenkin kirja eteni nopeasti ja sitä oli ihan kiva lukea.
Arvosana: 3½ / 5

Orson Scott Card: Kisälli Alvin
Englannin kielinen alkureos: Alvin Journeyman (1995)
Otava 2000
432 s.

Alvin sarja:
Seitsemännen pojan seitsemäs poika
Punainen profeetta
Oppipoika Alvin
Kisälli Alvin
Sydäntulet

30Koetus tilanne: 13 545 / 30 000

torstai 16. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Oppipoika Alvin

Alvin-sarja meni niin mielenkiintoiseksi, että se täytyy varmaan lukea loppuun ihan yhtä kyytiä. Nyt oli vuorossa sarjan kolmas osa.

Vuoden viivytyksen jälkeen Alvin viimein pääsee syntymäkaupunkiinsa Hatrackiin Seppä Makepiecen oppipojaksi. Soihtu Peggy ei pidä näkemistään tulevaisuuden suunnista ja karkaa siksi opiskelemaan juuri ennen Alvinin saapumista. Ennen karkaamistaan Peggy kuitenkin auttoi erään paenneen orjatytön puoleksi mustan puoleksi valkoisen vauvan pelastamisessa. Peggyn äiti päättää ottaa vauvan omaksi pojakseen ja antaa tälle nimen Arthur Stuart. Mutta vuosien päästä orjatytön omistaja pääsee Arthurin jäljille.

Tämä sarja kyllä paranee vain edetessään. Jo ensimmäisessä kirjassa kiinnostuin soihtu Peggystä ja oli hieman pettynyt, että hänestä ei kerrottu kovin paljon. Nyt siihen tulee muutos ja Peggy on selvästi kirjan toinen päähenkilö. Olin myös aivan oikeassa siinä, että Peggy oli kaikista kirjan henkilöistä mielenkiintoisin. Hänen konstinsa nähdä ihmisten tulevaisuuden polut on mielenkiintoinen lisä tarinaan ja on kiinnostavaa seurata Peggyn kautta miten ihmisten kohtalot muuttuvat heidän päätöstensä johdosta. Alvin ei ole läheskään yhtä mielenkiintoinen hahmo. Häneen kaipaisi ehkä enemmän jotain särmää. Ainakin tähän asti hän on ollut vähän liiankin täydellinen.

Jos edellisessä kirjassa aiheena oli se miten valkoiset halusivat ajaa punaiset pois asuinsijoiltaan, niin tässä kirjassa kerrotaan kuinka valkoiset kohtelevat mustia. Varsinkin orjatilan omistaja Calvin on kamala hahmo. Hänet kuvataan hyvinkin uskonnolliseksi ihmiseksi, mutta silti hän kohtelee orjiaan huonosti. Kirjasta käykin hyvin ilmi, ettei mustia pidetä edes ihmisinä. Onneksi toisenlaisiakin valkoisia löytyy, esimerkiksi Peggyn isä.

Oppipoika Alvin nousi ehdottomasti suosikikseni tästä sarjasta tähän mennessä. Tarina meni hiukan eteenpäin ja varsinkin Peggyn mukaan tulo tarinaan oli mahtavaa. Juoni oli hiukan ennalta arvattava, mutta se ei pahemmin haitannut. Oppipoika Alvin oli oikein viihdyttävää luettavaa.
Arvosana: 4½ / 5

Orson Scott Card: Oppipoika Alvin
Englannin kielinen alkuteos: Prentice Alvin (1989)
Otava 1999
s. 382

Alvin sarja:
Seitsemännen pojan seitsemäs poika
Punainen profeetta
Oppipoika Alvin
Kisälli Alvin
Sydäntulet

30Koetus tilanne: 13 113 / 30 000

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Punainen profeetta

Päätin heti kokeilla paranisiko Alvin Juniorista kertova sarja toisessa osassaan. Ensimmäinen osa Seitsemännen pojan seitsemäs poika oli mielestäni tylsähkö, mutta näin siinä mahdollisuuden kehittyä hyvinkin mielenkiintoiseksi tarinaksi.

Punaisessa profeetassa Bill Harrison haluaisi päästä eroon kaikista punaisista intiaaneista, sillä hänen mielestään maan pitäisi kuulua vain valkoisille. Siksi hän kehittää suunnitelman. Hän käskee viskiin koukussa olevien punaisten ottaa kiinni pari valkoista poikaa ja kiduttaa nämä kuoliaaksi. Syyt hän aikoi laittaa rauhasta saarnaavalle punaiselle Profeetalle ja tämän veljelle Tam-Kumsawille. Vangiksi joutuvat pojat ovat Alvin Junior ja tämän veli Kohtuus. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Bill Harrison suunnitteli, kun Alvin alkaa käyttää kykyään hyväkseen.

Punainen profeetta lähti liikkeelle hiukan hitaasti. Lähinnä kerrottiin Bill Harrisonista ja viskiä kauppaavasta Trokarista. Se olisi ehkä ollut mielenkiintoisempaa, jos tuntisi Amerikan historiaa paremmin. Intiaaneista Profeetasta ja Tam-Kumsawista oli hiukan mukavampi lukea vaikka ne tapahtumat menivätkin hiukan päällekkäin edellisen kirjan tapahtumien kanssa. Kun päästään Alvinin ja Kohtuuden sieppaukseen kirjan puolessa välissä, tarina menee hyvin mielenkiintoiseksi. Siitä lähtien lukeminen eteni nopeasti. Kirja toimii ihan hienosti vaikka Amerikan historiaa ei tunnekaan, mutta mielenkiinnosta googlailin hiukan ja sain selville esimerkiksi, että kirjassa tärkeä tapahtuma Tippy-Canoen taistelu on oikeasti käyty (ei varmaan samanlaisena kuin se kirjassa kuvattiin) ja sekä Profeetalle että Tam-Kumsawille löytyy esikuvat todellisuudesta.

Punainen profeetta oli viihdyttävämpi kirja kuin Seitsemännen pojan seitsemäs poika. Siinä oli kunnollinen jännittävä juoni ja Alvinin kehityksestä oli mielenkiintoista lukea. Ehdottomasti jatkan tämän sarjan parissa.
Arvosana: 4 / 5

Orson Scott Card: Punainen profeetta
Englannin kielinen alkuteos: The Red Prophet (1988)
Alvinin toinen kirja
Otava 1998
s. 364

30Koetus tilanne: 12 731 / 30 000

torstai 9. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Seitsemännen pojan seitsemäs poika

Tätä kirjaa olen monesti katsonut kirjastossa, mutta aiemmin en ole innostunut siitä tarpeeksi, että se olisi tarttunut mukaan. Nyt se kuitenkin oli seuraavana vuorossa Goodreadsin to-read-jonossa, joten päätin viimeinkin kokeilla millainen kirja on.

Seitsemännen pojan seitsemäs poika sijoittuu 1800-luvun Amerikkaan, missä on ihmisten sydämiin ja tulevaisuuteen näkeviä soihtuja ja muutenkin ihmiset ovat tottuneet tekemään pieniä loitsuja. Alvin Millerin suurperhe on muuttamassa asumattomille seuduille, kun hänen seitsemäs poikansa Alvin junior syntyy. Paikalla on myös soihtu 5-vuotias pikku Peggy, joka näkee, että vauva kuolee nuorena, jollei hän suojele Alvinia ja sido kohtaloaan Alviniin.

Pikku Alvin perheineen perustaa Riuskan kylän. Alvinille tuntuu tapahtuvan alvariinsa pieniä onnettomuuksi, mutta hän tuntuu aina selviävän niistä naarmuitta. Alvinin isästä tuntuu, että itse vesi haluaisi tappaa Alvinin, mutta jokin suojelee häntä. Alvinissa on muutakin erikoista. Seitsemännen pojan seitsemäntenä poikana hänellä on kyky saada maailma toimimaan niin kuin itse haluaa. Alvin vain ei itse ole tajunnut sitä.

Ja kun hän katsoi, asiat olivat aivan niin kuin hän oli tiennyt niiden olevan - Pikku Al seisoi paikoillaan katsellen pää kenossa sileäksi höylättyä puuta, joka murskaisi hänet tomuksi kirkon lattiaa vasten. Mikään muu ei vahingoittuisi - koska hirsi oli litteä, törmäyksen voima jakaantuisi tasaisesti koko sen pituudelta. Poika oli niin pieni, ettei hän edes hidastaisi kurkihirren vauhtia. Hän kuolisi, murskaantuisi, ja hänen verensä valuisi pitkin kirkon valkoista puulattiaa. Tahra ei lähde siitä ikinä, Thrower ajatteli - mieltä vailla, mutta eihän ihminen voi hallita ajatuksiaan kuoleman hetkellä.
Thrower näki törmäyksen sokaisevana valonvälähdyksenä. Hän kuuli puun paukahtavan puuhun. Hän kuuli ihmisten kirkunan. Sitten hänen näkönsä palasi ja hän näki kurkihirren lojuvan lattialla, toinen pää juuri siinä missä pitikin, aivan niin kuin toinenkin, mutta keskeltä hirsi oli katkennut kahtia ja kappaleiden välissä seisoi pikku Alvin kasvot kalpeina kauhusta.
(Seitsemännen pojan seitsemäs poika s. 60-61)

Kirjan alkutilanne oli aika mielenkiintoinen. Varsinkin soihtu Peggy oli kiinnostava hahmo ja siksi olin vähän pettynyt, ettei hänestä kerrottu kuin alussa ja ihan vähän lopussa. Enimmäkseen tarina keskittyi Millerin perheen perustamaan Riuskan kylään ja Alviniin. Ärsyttävin henkilö kirjassa oli pastori Thrower, joka halusi kitkeä pakanallisen noituuden kylästään kokonaan. Millerin perhe on tottunut käyttämään pieniä loitsuja ja siksi Throwerin päävihollinen tuntuukin olevan Alvin perheineen. Muuten kirja ei paljon tunteita herättänyt.

Seitsemännen pojan seitsemäs poika hienosti pohjusti sarjaa, mutta itse kirja oli hiukan tylsänpuoleinen. Mitään suuria tunteita se ei herättänyt. Mutta se herätti kyllä mielenkiinnon jatkon suhteen. Näistä lähtökohdista voi tulla vielä vaikka kuinka mielenkiintoinen tarina kunhan vauhtiin päästään.
Arvosana: 3/5

Orson Scott Card: Seitsemännen pojan seitsemäs poika
Englannin kielinen alkuteos: Seventh Son (1987)
Alvinin ensimmäinen kirja
Otava 1997
s. 284

30Koetus tilanne: 12 367 / 30 000

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Tuli tässä vähän aikaa sitten sellainen tunne, että pitäisi lukea lisää suomalaisia kirjoja, että saisi jatkettua Oi maamme Suomi -haastetta. Lukulistalta löytyi Oululaisen Jenny Kangasvuon Sudenveri, joka vaikutti sillä hetkellä mielenkiintoisimmalta. Hiukan epäillen kuitenkin tartuin tähän ihmissusi kirjaan. Niitä kun on viime aikoina nähty aika monta.

Kirja alkaa, kun Varga löytää kotioveltaan Laumasta karanneen epämuotoisen Rasmuksen. Rasmus ei halua olla susi, koska hän ei haise sudelta susihahmossa ollessaan. Rasmus ei ole kuitenkaan kokonaan ihminenkään. Lauman matriarkka Martta pelkää Lauman paljastumista. Siksi hän haluaa hakea Rasmuksen pois Vargan luota. Vargan ja tämän rakastetun Marraskuun suhde taas on vaarassa, kun Varga salailee susipuolta itsessään. Ja kaikki pahenee, kun hän alkaa piilotella myös Rasmusta.

Narttu seisoo selkä suorana ja häntä kaarella. Korvat ovat pystyssä. Ullan asento on varautunut. Häntä on matalammalla kuin minulla ja Nartulla. Marko painaa korvia päätä vasten kuin pennut. Tuijotan Narttua silmiin ja kävelen hänen luokseen pennut innokkaina rinnalla. Narttu tuijottaa takaisin. Kääntää sitten katseensa ja antaa hännän laskea. Hitaasti. Korvat rentoutuvat. Hitaasti. 
Minun katseeni ja häntäni ja asentoni pitää. Tämän kerran. Pian on aika antaa periksi. Narttu on nuorempi. Narttu synnyttää. Ulla on jo antanut periksi. Pitää hännän matalalla ja antaa Nartun tehdä merkit reviirille. Syödä ensin.
(Sudenveri s. 16)

Sudenveri oli mielenkiintoinen kirja. Erityisesti kirjan susien elämän kuvailu oli hienoa ja vaikutti hyvin uskottavalta, että juuri noin sudet käyttäytyvät. Minusta myös Sudenveren ihmissusi tyyppi oli paras millaiseen olen törmännyt. Sudeksi muuttuminen ei ole riippuvainen kuusta, vaan kokonaiset voivat muuttua sudeksi silloin, kun itse haluavat. Toisaalta sutena vanhenee nopeammin kuin ihmisenä ja jos juoksee pitkän aikaa sutena näyttää vanhemmalta kuin ikävuosien perusteella uskoisi. Se aiheuttikin kirjan henkilöille ongelmia varsinkin kouluaikoina. Kokonaisten suurin ongelma onkin elääkö ihmisenä vai sutena metsässä.

Kirjan tarinaa kerrotaan eteenpäin niin Martan, Vargan kuin Marraskuunkin näkökulmasta. Varga ja Marraskuu olivat mielenkiintoisia hahmoja ja varsinkin Marraskuuhun oli helppo samaistua. Martta taas oli hiukan ärsyttävä hahmo, kun hän päätti toisten puolesta näiden elämästä. Toisaalta kyllä häntäkin hiukan alkoi ymmärtämään kirjan edetessä.

Sudenveri oli raikas ihmissusi kirja. Vähän erilainen kuin suurin osa niistä mitä olen tähän mennessä lukenut. Sen juoni oli mielenkiintoinen ja oli mukava lukea myös Lauman aiemmista vaiheista esimerkiksi Talvi- ja Jatkosodan aikana. Muutenkin kirja oli mukavan suomalainen.
Arvosana: 4/5

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Teos 2012
s. 313

30Koetus tilanne: 12 083 / 30 000

Oi maamme Suomi -haasteeseen valtasin Pohjois-Pohjanmaan.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Terry Pratchett: Hirmurykmentti

Jälleen jatkoin Kiekkomaailma kirjojen läpikäymistä. Ei näitä varmaan ole enää monta minulla lukematta. Kovin suuria odotuksia  minulla ei ollut tätä kirjaa kohtaan ja tämä tuli luettavakseni vain siksi, että haluan lukea kaikki Kiekkomaailma kirjat.

Hirmurykmentti kertoo pienestä maasta Borograviasta, joka on jatkuvasti sodassa naapuri maidensa kanssa. Majatalon pitäjän tytär Polly Perks leikkaa hiuksensa, pukeutuu mieheksi ja liittyy armeijaan etsiäkseen veljensä Paulin. Hänen lisäkseen samaan aikaan armeijaan on liittymässä myös mm. vampyyri ja peikko. Hyvin pian Polly huomaa, ettei kaikki olekaan sitä miltä näyttää ja hän ei olekaan armeijan ainoa naispuolinen sotilas vaikka mieheksi pukeutunut nainen onkin Iljetys Borogravian jumalan Nugganin mielestä (niin kuin aika moni muukin asia).


"Hyvä. Hyvä." Jackrum perääntyi. "Olemme matkalla rintamalle, pojat. Sotaan. Entä missä on paras paikka olla pahan sodan aikana? Paitsi tietysti kuussa? Eikö kukaan tiedä?"
Jade kohotti hitaasti kättään.
"Antaa kuulua", kersantti kehotti.
"Armeijassa, kessu", peikko vastasi. "Siksi kun..." Hän alkoi laskea sormillaan. "Yksi: siellä saa aseita ja haarniskan ja muuta sellaista. Kaksi: sun seurassa on paljon muita aseistettuja miehiä. Tuota... monta: sulle maksetaan palkkaa ja saat paljon parempaa murkinaa kuin siviilissä. Tuota... paljon: jos sä antaudut, sut otetaan sotavangiksi, ja sellaisille on omat säännöt niinku Ei Saa Potkia Vankeja Päähän ja muuta sellaista, sillä jos sä potkit niiden sotavankeja päähän, niin ne potkivat teidän sotavankeja päähän niin että se on niinku sä potkisit itseäsi päähän, mutta missään säännöissä ei kielletä potkimasta vihollisen siviilejä päähän. Mä tiedän vielä muitakin juttuja, mutta multa loppuivat numerot."
(Hirmurykmentti s. 136-137)


Hirmurykmentti oli mukava yllätys. Se oli nimittäin tavallistakin mielenkiintoisempi Kiekkomaailma kirja. Nokkela Polly oli mielenkiintoinen hahmo puhumattakaan muista hänen osastoonsa kuuluvista henkilöistä, joihin kuului esimerkiksi hyvin uskonnollinen Wazzer, verenhimonsa kahvinhimoon vaihtanut vampyyri Maladict (ja kahvi tietenkin loppuu), kaiken kokenut kenraali Jackrum ja kokematon lukutoukka luutnantti Blouse. Myös vanhoja tuttuja vilahtelee mukana, kuten Vimes ja toimittaja William de Worde.

Hirmurykmentti oli paitsi hauska myös yllättävän mielenkiintoinen kirja. Ennen sen aloittamista pelkäsin vähän, että kuinka kauan minulta menee melkein 400 sivun lukemiseen, kun yleensä Pratchettin kirjoja on hieman hidasta lukea. Yllättäen sivut kääntyivät yllättävän nopeaa tahtia, kun kirjan tapahtumat veivät mukanaan. Ihan täysin en tähän kirjaan rakastunut, mutta odotuksiin verrattuna se oli oikein mukava lukukokemus.
Arvosana: 3½ / 5

Terry Pratchett: Hirmurykmentti
Englannin kielinen alkuteos:Monstrous Regiment (2003)
Kiekkomaailma # 31
Karisto 2011
s. 388

30Koetus tilanne: 11 770 / 30 000

perjantai 3. toukokuuta 2013

Johan Richard Stephens ja Kim Smith (toim.): Mystisiä kissatarinoita

Tämä kirja hyppäsi lukulistalleni ihan puskista. Kauheasti en ole novelleja aiemmin lukenut, joten tämä oli ihan mielenkiintoinen kokeilu.

Kirja sisätää 19 kissa-aiheista novellia. Osa novelleista on kerrottu kissan näkökulmasta (Suuri Mau-jumala, Ison lätäkön viikonloppu), osassa esiintyy kissakummitus (Seedleyn kissakummitus) tai kissa vainoaa muuten vain (Ultharin kissat, Kissan minttu, Muinaiset jumalat). Myös ihmisten muuttuminen kissaksi oli suosittu aihe (Balu, Tonyn viimeinen kiusaus, Mies joka muuttui kissaksi). Mukaan mahtui myös novellit kuningas Arthurista ja Don Quijotesta.

Novellien taso vaihteli aika laajasti. Inhokki novellikseni tässä kokoelmassa nousi Mustan kissan klubi, jossa joukko mustaa kissaa palvovia ihmisiä kertoo tarinoita mustan kissan kohtaamisesta, jotka olivat kyllä aika mielikuvituksellisia. Toinen inhokki oli Keltainen kissa, joka kertoi mereltä löytyneestä tyhjästä laivasta, josta löytyi vain keltainen kissa. Se oli minusta hiukan sekava novelli ja putosin useaan otteeseen kärryiltä mitä oikein tapahtui. Toista ääripäätä taas edusti Lasikissa, joka kertoo naisesta, joka uskoo isänsä lasikissan tappavan lapsia. Se oli mielenkiintoinen novelli, joka jäi pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.

Muistan kuinka kohotin hitaasti päätäni - olin varmasti shokissa jo silloin - ja kohtasin takanreunuksella istuvan lasikissan pohjattoman tuijotuksen. Isä oli taidehistorian professori, ja hän oli hyvin ylpeä tuosta veistoksesta. Syyn siihen ymmärsin vasta vuosia myöhemmin. Tiesin vain, että se oli arvokas ja että me emme saaneet koskea siihen. Se oli kaoottinen kissan irvikuva, eikä sitä tehnyt edes mieli koskettaa. Vaikka muoto pohjimmiltaan oli kissan, siinä törrötti pystyssä läpinäkyviä rihmoja ja siruja. Sen naamassa oli jotain kerrassaan hurjaa, epämääräisen ihmismäistä. En ollut koskaan pitänyt siitä paljon, ja Deliaa se oli suorastaan pelottanut. Tuona päivänä, kun kohotin katseeni pikkusiskoni jäännöksistä, kissa näytti tuijottavan minua kauhistuttavan, säteilevän tyytyväisenä.
(Lasikissa, Mystisiä kissatarinoita s. 191-192)

Etukäteen odotin, että kirjan tarinat olisivat enemmän kummitusjuttuja. Kyllähän sieltä pari semmoista löytyikin, mutta mikään novelleista ei ollut mielestäni ertityisen pelottava. Kirjaa pystyi hyvin lukemaan myös juuri ennen nukkumaanmenoa. Alun novellit tuntuivat aluksi vähän tyksiltä, mutta loppua kohti novellien taso parani. Tästä jäi kyllä sellainen olo, että ehkä novelleja voisi lukea vähän enemmänkin.
Arvosana: 3/5

Kirjan novellit:
William Baldwin ja J.R. Stephens: Varokaa kissaa (1553)
Algernon Blackwood: Tyhjä hiha (1911)
Lady Jane Wilde: Kunigas Arthur ja suuri kissa (1200-luku)
Cervantes: Don Quijote ja kissapaholaiset (1605)
August Derleth:  Balu (1949)
Elliott O'Donnell: Seedleyn kissakummitus (1913)
James D. Corrothers: Mustan kissan klubi (1902)
Christopher Fahy: Tonyn viimeinen kiusaus (1992)
 J. Wentworth Day: Mies joka muuttui kissaksi (1900-luvulta)
Stella Whitelaw: Suuri Mau-jumala (1983)
San Francisco Examiner: Kartanossa kummittelee (1891)
Lilian Jackson Braun: Ison lätäkön viikonloppu (1988)
H. P. Lovecraft: Ultharin kissat (1920)
Shanghai North-China Herald: Kissan riivaama (1881)
Robert Bloch: Kissan minttu (1948)
Nancy Etchmendy: Lasikissa (1989)
Wilbur Daniel Steele: Keltainen kissa (1915)
Kim Smith: Muinaiset jumalat (1992)
Saki: Tobermory (1911)

John Richard Stephens ja Kim Smith (toim.): Mystisiä kissatarinoita
Englannin kielinen alkuteos: Mysterious Cat Stories
Book Studio 1995
s. 259

30Koetus tilanne: 11 382 / 30 000