lauantai 1. joulukuuta 2012

Angie Sage: Pimeä

Viimeisin Septimus Heap kirja on Pimeä. Se alkaa siitä, kun parasvelho Marcia Overstand vahingossa karkottaa opettajansa ja ystävänsä Alther Mellanin haamun. Koska Septimuksen Pimeä viikko on alkamassa päättää hän hakea Altherin takaisin ja samalla saada opintosuorituksen. Matkaan valmistautumisessa menee aikaa ja siksi Septimuksella ei ole aikaa prinsessa Jennan huolille. Jenna näet uskoo, että palatsin ullakolla on jotain. Jenna ja Beetle saavat selville, että siellä on kostonhaluinen Merrin Meredith, joka on langettanut Pimeän piirin, joka alkaa levitä. Se johtaa lopulta siihen, että melkein koko Linna on Pimeän sumun peitossa, jossa monet eivät selviä pitkään. Velhot ovat vetäytyneet Velhotorniin, mutta Septimus on jäänyt ulkopuolelle. Koska Septimus jäi matkavalistelujensa takia monesta mielenkiintoisesta taiasta paitsi päättää hän nyt tehdä kaikkensa karkottaakseen pimeän.

Pimeä oli aika synkkä kirja verratuina muihin Septimus Heap kirjoihin. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään vaan teki kirjasta vaan mielenkiintoisemman. Kirjan onnistui luomaan oikein jännittävän tunnelman ja koko ajan teki mieli lukea vielä vähän. Erityisen mielenkiintoista minusta oli lukea Simonista, kun hän yritti saada toiset taas luottamaan itseensä. Myös Septimuksesta tuli mielenkiintoisempi, kun hän välillä koki jääneensä sivuun kaikista jännittävistä tapahtumista.

Pimeä nousi parhaaksi Septimus Heap kirjaksi. Odotukset eivät olleet kovin korkealla edellisen kirjan jälkeen ja siksi olikin mukava yllättyä iloisesti. Kirjaa lukiessa välillä harmitti, että piti välillä keskeyttää lukeminen ja tehdä muutakin.
Arvosana: 4/5

Angie Sage: Pimeä (Darke)
Septimus Heap #6
WSOY, 2012
409 s.

3 kommenttia:

  1. Itsekin olen näitä joskus lukenut, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa monenteenko osaan lukeminen tyssäsi... Ihan mukavia luettaviahan nämä ovat. :)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Pimeästä, se oli huomattavasti synkempi kuin edeltävät osat, mikä ainakin yllätti minut melkoisesti - mutta vain positiivisessa mielessä. :) Olen lueskellut tämän sarjan kirjat niin pitkän aikavälin kanssa, että edeltävät osat ovat jo jääneet vähän hämärän peittoon, mutta Saari tosiaan oli vähän.. No, en tykännyt niin paljoa. Pimeä taas oli oikein hyvä lukukokemus. Pitäisi kyllä aloittaa tämä sarja joskus alusta, ihan kertauksen vuoksi. (:

    VastaaPoista
  3. Arvasin, että pitäisit tästä enemmän kuin Saaresta. Minunkin ykköseksi nousi tämä. Synkkyys teki tästä paljon mukaansa tempaavamman, sivuhahmot saivat myös enemmän taustoitusta ja huomiota. Minä luin ensimmäisen kirjan heti ilmestyttyään (2008?) ja muutkin vuoden sisällä ilmestymisestään. Olisi kiva lukea jossain vaiheessa ensimmäinen osa uudelleen.

    VastaaPoista