lauantai 26. lokakuuta 2013

Ally Condie: Perillä

Tämän trilogian ensimmäinen osa Tarkoitettu ei oikein ollut minun mieleeni. Kokeilin kuitenkin lukea myös toisen osan Rajalla ja mielestäni se oli hiukan parempi. Siksi myös trilogian päätösosa täytyi lukea.

Cassia ja Ky ovat liittyneet Kansannousuun. Cassia on lähetetty soluttautumaan Yhteiskuntaan ja Kyta koulutetaan lentäjäksi. Xander taas toimii Kansannousun hyväksi viranomaisena. Sitten rutto alkaa riehua Yhteiskunnan sisällä. Silloin Kansannousu Luotsi eturintamassa astuu esiin ja kertoo heillä olevan lääke ruttoa vastaan. He kuvittelevat sen olevan täydellinen vallankaappaus, jossa kukaan ei menetä henkeään. Mutta sitten rutto muuntuu niin ettei Kansannousun lääkkeet enää tehoa. Onnistuuko Kansannousu siitä huolimatta pitämään vallan itsellään? Entä ovatko Cassia, Ky ja Xander turvassa rutolta?

Tämä trilogia tuntui paranevan loppua kohti. Alkuosa tästäkin kirjasta oli vähän tylsä, mutta puolen välin paikkeilla päästiin vauhtiin. Lopussa huomasin jo käänteleväni sivuja yhä kiihtyvällä tahdilla halutessani tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämän trilogian rakkaustarina ei missään vaiheessa ollut kovin tunteita herättävä ja sen takia tätä trilogiaa ei kannata lukea. Mutta varsinkin tässä osassa, kun Kansannousu tulee esiin ja suorittaa vallankumouksen, päästään kunnolla pohtimaan Yhteiskuntaa ja sitä onko Kansannousu sittenkään hyvä vaihtoehto sille. Tämä oli mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia. Kiinnostavaa oli myös seurata varsinkin Xanderin ponnistelua ruttoa vastaan. Muutenkin pidin tässä osassa Xanderista enemmän kuin aiemmin. Ehkä siksi, että nyt Xander pääsi enemmän esille.  Myös tämä lisäsi mielenkiintoa kirjaa kohtaan, kun piti jännittää saako Xander onnellisen lopun. Cassiaa en vieläkään oppinut ymmärtämään ja Kykin jäi hiukan etäiseksi hahmoksi. Ehkä se vaikutti siihen ettei trilogian kolmiodraama oikein iskenyt. 

Kirjan loppu oli hieno. Se solmi mukavasti yhteen juonikudelman kaikki langat, mutta jätti tulevaisuuden avoimeksi. Muutenkin tykkäsin tästä kirjasta yllättävän paljon, siihen nähden etten aiemmista osista kovin paljon välittänyt. Perillä oli oikein hyvä lopetus tälle trilogialle.
Arvosana: 4 / 5

Ally Condie: Perillä
Englannin kielinen alkuteos: Reached (2012)
Tammi 2013
449 s.

Tarkoitettu trilogia: 
Tarkoitettu
Rajalla
Perillä

30Koetus tilanne: 27 586 / 30 000

2 kommenttia:

  1. Mulla on tää trilogia vielä viimeistä osaa vaille kesken, joten mukava kuulla että siinä vielä on jotain kiinnostavaa :) Pitäisi reipastua ja käydä lainaamassa se kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla mitä mieltä olet tästä. Muista blogeista luin, että tämä viimeinen osa jakaa aika paljon mielipiteitä.

      Poista