Pidin tästä kirjasta valtavasti. Rhage on mielestäni yksi kiinnostavimmista hahmoista Veljeskunnassa heti Zsadistin jälkeen. Kirja keskittyi melkein täysin Rhagen ja Maryn suhteeseen ja lessereistä ja muista veljeskunnan jäsenistä kerrottiin vähemmän, joka sopi minulle täysin. Ja ihan viimeisiin sivuihin asti oli tunne ettei tämä kirja voi mitenkään loppua onnellisesti. Maryn sairaus antoi mukavan säväyksen tarinaan. Juuri tälläisistä kirjoista tykkään, joissa pääasiassa ei ole taistelut vaan enemmän erilaiset ihmisten väliset suhteet ja tunteet. Toisaalta alussa ärsytti Maryn vaatimattomuus, joka tuli hyvin esiin ainakin tässä lainauksessa.
Mary kokosi tahdonvoimansa ja pakottautui tuijottamaan vesilasiaan. Hän ei halunnut olla kuten kaikki nuo muut toljottavat hölmöt.
Voi helvetti, hänen täytyi katsoa uudelleen.
Mies oli ohittanut blondin ja seisoi käytävän toisella puolella istuvan ruskeaverikön edessä. Nainen hymyili leveästi. Mikä tuntui hyvin ymmärrettävältä.
"Hei", mies sanoi.
No jopas jotakin. Myös miehen ääni oli suurenmoinen. Syvä, sointuva, venyttelevä.
"Hei itsellesi."
Miehen äänensävy terävöityi. "Sinä et ole Mary."
Mary jäykistyi. Voi ei.
"Minä olen ihan kuka sinä vain haluat."
"Minä etsin Mary Lucea."
Voi... paska.
Mary rykäisi ja toivoi, että olisi ollut missä tahansa muualla, kuka tahansa toinen. "Minä olen... tuota, minä olen Mary."
Mies kääntyi ympäri. Kun nuo kirkkaat, sinivihreät silmät porautuivat Maryyn, miehen iso ruumis jäykistyi.
Mary katsoi nopeasti alas ja työnsi pillin vesilasiinsa.
En taida olla ihan sitä mitä odotit, hän ajatteli. (Ikuinen rakastaja s. 91)
Kirjan loppu kertoi jo hiukan mitä on odotettavissa seuraavassa kirjassa. Kirja jäikin sellaiseen kohtaan, että olen tosi iloinen, että voin heti aloittaa seuraavaa. Toivon, että se imaisee yhtä hyvin mukaansa kuin tämä.
Arvosana: 5/5
J.R. Ward: Ikuinen rakastaja.
Mustan tikarin veljeskunta #2
Basam Books 2010
s.447
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti