sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Orson Scott Card: Punainen profeetta

Päätin heti kokeilla paranisiko Alvin Juniorista kertova sarja toisessa osassaan. Ensimmäinen osa Seitsemännen pojan seitsemäs poika oli mielestäni tylsähkö, mutta näin siinä mahdollisuuden kehittyä hyvinkin mielenkiintoiseksi tarinaksi.

Punaisessa profeetassa Bill Harrison haluaisi päästä eroon kaikista punaisista intiaaneista, sillä hänen mielestään maan pitäisi kuulua vain valkoisille. Siksi hän kehittää suunnitelman. Hän käskee viskiin koukussa olevien punaisten ottaa kiinni pari valkoista poikaa ja kiduttaa nämä kuoliaaksi. Syyt hän aikoi laittaa rauhasta saarnaavalle punaiselle Profeetalle ja tämän veljelle Tam-Kumsawille. Vangiksi joutuvat pojat ovat Alvin Junior ja tämän veli Kohtuus. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Bill Harrison suunnitteli, kun Alvin alkaa käyttää kykyään hyväkseen.

Punainen profeetta lähti liikkeelle hiukan hitaasti. Lähinnä kerrottiin Bill Harrisonista ja viskiä kauppaavasta Trokarista. Se olisi ehkä ollut mielenkiintoisempaa, jos tuntisi Amerikan historiaa paremmin. Intiaaneista Profeetasta ja Tam-Kumsawista oli hiukan mukavampi lukea vaikka ne tapahtumat menivätkin hiukan päällekkäin edellisen kirjan tapahtumien kanssa. Kun päästään Alvinin ja Kohtuuden sieppaukseen kirjan puolessa välissä, tarina menee hyvin mielenkiintoiseksi. Siitä lähtien lukeminen eteni nopeasti. Kirja toimii ihan hienosti vaikka Amerikan historiaa ei tunnekaan, mutta mielenkiinnosta googlailin hiukan ja sain selville esimerkiksi, että kirjassa tärkeä tapahtuma Tippy-Canoen taistelu on oikeasti käyty (ei varmaan samanlaisena kuin se kirjassa kuvattiin) ja sekä Profeetalle että Tam-Kumsawille löytyy esikuvat todellisuudesta.

Punainen profeetta oli viihdyttävämpi kirja kuin Seitsemännen pojan seitsemäs poika. Siinä oli kunnollinen jännittävä juoni ja Alvinin kehityksestä oli mielenkiintoista lukea. Ehdottomasti jatkan tämän sarjan parissa.
Arvosana: 4 / 5

Orson Scott Card: Punainen profeetta
Englannin kielinen alkuteos: The Red Prophet (1988)
Alvinin toinen kirja
Otava 1998
s. 364

30Koetus tilanne: 12 731 / 30 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti