Tohtori ja Rose saapuvat 1920-luvun Lontooseen. Heti he päätyvät pelastamaan erästä palvelijaa tuntemattomalta hyökkääjältä. Sillä aikaa, kun heitä kiitellään, tohtorin aikakone Tardis katoaa. Pian selviää, että muidenkin palvelijoiden kimppuun on hyökätty. Tohtori ja Rose päättelevät, että näiden hyökkäysten ja Tardisin katoamisen välillä on yhteys. Niinpä heillä ei ole muita mahdollisuuksia kuin alkaa selvittämään tilannetta.
Tikittävä painajainen oli täynnä salaperäisiä hahmoja. On Melissa Heart, Naamiorouva, joka käyttää aina jonkin sortin naamiota. Ja on kaverukset Repple ja Aske, joista Repple väittää olevansa Dastarian karkoitettu hallitsija ja Aske taas väittää, että Repple ei ole mikään hallitsija vaan mielisairas ja Aske on hänen lääkärinsä. Ja sitten asiaa sekoittaa vielä herra Wyse, joka on sitä mieltä, että Aske on se joka on sairas ja Repple esittää olevansa hallitsija vain Asken mielenterveyden takia. Ja kuka on herra Pooter, jota kukaan ei tunnu koskaan nähneen?
Kirja oli mielestäni näiden monien henkilöhahmojen takia melko sekava ja nopealla tahdilla ystävät vaihtuivat vihollisiksi ja päinvastoin. Kirja oli vauhdikas ja silloin tällöin saatiin aikaan samanlainen jännittävää tunnelma kuin tv-sarjassa usein on.
Varjo kiiruhti aivan hänen takanaan. Sen julmat sormet värähtelivät rytmikkäästi, naksahtelivat, kurkottivat kohti Dicksonin niskaa.
Kaukaa Dickson erotti Big Benin puolen tunnin lyönnit. Hän empi ja hänen niskakarvansa nousivat kananlihalle kuin tuulenvirissä. Yhtäkkiä hän terästi aistejaan. Portin takana näkyi kalpeaa valoa. Hän tunsi ihollaan viileän yöilman ja haistoi Thamesin kostean tuulahduksen. Jostain syystä suuhun nousi ruosteen ja raudankarvainen verenmaku, aivan kuin hän olisi purrut kieleensä.
Kellonkajahtelun tauottua Dickson uskoi kuulevansa yhä Big Benin tikityksen, kun se laski hänen elämänsä jäljellä olevia sekunteja.
(Tikittävä painajainen s.11-12)
Ovenvartija sulki oven heidän takanaan ja otti päällystakit.
"Minulla ei ole takkia", tohtori totesi happamasti.
"Ei haittaa, sir", ovenvartija vastasi.
"Haittaapa."
(Tikittävä painajainen s. 50)
Tikittävä painajainen oli ihan jännittävä, mutta alussa se muistutti liian paljon dekkaria minun makuuni. Ja lopussa kirja muuttui maailman pelastamiseksi, niin kuin yleensä Tohtorin seurassa tapahtuu. Kirja oli loppujen lopuksi ihan luettava, mutta ei se silti tv-sarjaa voita.
Arvosana: 2/5
Justin Richards: Tikittävä painajainen (The Clockwise Man)
Doctor Who
WSOY 2006
s. 261
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti