tiistai 19. helmikuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Kuvan lähde: www.wsoy.fi
Unna on yksinäinen tyttö, joka on ketterä kuin orava. Kun hän kokeilee ensimmäisen kerran skeittausta hän oppii heti tekemään tempun, jota kukaan ei ole koskaan onnistunut tekemään. Skeittirampilta Unnan löytää Rufus, joka tunnistaa heti, että Unna on faunoidi, ihminen joka saa osan voimistaan eläimiltä. Rufuksen tutustuttaa Unnan toisiin faunoideihin ja heidän maailmaansa. Rufukselta Unna saa myös kuulla faunoidielämän vaaroista, kuten metsästäjistä, jotka haluavat faunoidien voimat itselleen.

Kun tämä kirja ilmestyi, en innostunut siitä. Takakansi tekstin perusteella kirjassa ei ollut mitään kiinnostavaa, joten päätin, että tuo kirja jää lukematta. Sitten tätä alettiin kehua blogeissa ja kun se voitti vielä Blogistanian kuopuksen, niin minun mieleni oli muuttunut ja oli pakko selvittää onko se tosiaan niin hyvä. Onneksi luin, sillä tämä oli todella hyvä kirja. En kyllä tiedä miksi. Kirjassa ei loppua lukuunottamatta tapahtunut kovin suuria. Siitä huolimatta kirjaa oli nautinnollista lukea. Kirjan henkilöt olivat hyvin mielenkiintoisia. Ja usein huomasin tätä lukiessa ajan tajun katoavan ihan täysin ja sitä tapahtuu nykyään todella harvan kirjan kohdalla.

Käärmeenlumooja oli lumoava kirja. Tämä ensimmäinen osa tuntui vasta esittelevän kirjan henkilöitä ja faunoidien maailmaa, vaikka se ei kyllä haitannut ollenkaan. Toivottavasti seuraavassa osassa olisi jo enemmän tapahtumia ja metsästäjät nousisivat suurempaan osaan. Myös Unnan alkuperästä olisi mielenkiintoista tietää lisää. Eli seuraavaa osaa odotellessa.
Arvosana: 5/5

Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Faunoidit # 1
WSOY 2012
s. 330

Oi maamme Suomi -haasteeseen valtasin tällä Pirkanmaan, kun kirjailija on kotoisin Tampereelta (itse kirjan tapahtumapaikkaa ei kerrottu)

30Koetus tilannne: 5 143 / 30 000

3 kommenttia:

  1. Helei, sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minä jäin tuon kirjan jälkeen odottamaan sitä, että saisin jatko-osan käsiini ja vauhdilla. =D

    VastaaPoista