lauantai 2. helmikuuta 2013

Elina Rouhiainen: Kesytön

Kuvan lähde: www.tammi.fi
Kotimaisten nuorten kirjojen lukeminen jatkuu. Tällä kertaa kokeilin paranormaalia romanssia Kainuun metsistä.

Raisa Ojan elämä mullistuu, kun hänen äitinsä kuolee. 17-vuotias Raisa muuttaa Helsingistä Kainuuseen pieneen kylään nimeltä Hukkavaara enonsa Jaskan luo, josta Raisa ei aikaisemmin ole kuullut mitään. Hukkavaarassa on kuitenkin jotain outoa. Kylässä ei vaikuta olevan vanhoja ihmisiä. Kaikki muut pienen lukion oppilaat ovat valtavan kauniita ja urheilullisen näköisiä ihmisiä. Kaikista eniten Raisa kiinnostuu komeasta ja rikkaasta Mikael Sarrista, jota kaikki muut tuntuvat kunnioittavan. Mutta ikävä kyllä Mikaelilla on jo tyttöystävä, kaunis barbilta näyttävä Jenni.

Aivan aluksi kirjasta tuli vahvasti mieleen Houkutus varsinkin siinä kohti, kun Jaska on tuomassa Raisaa ensimmäistä kertaa Hukkavaaraan ja esittelee kotinsa. Onneksi kirja tapahtumat lähtivät siitä kulkemaan eri suuntaan ja loppua kohti vertailu Houkutukseen unohtui. Hukkavaaran ja Raisan äidin salaisuuksien selvittely vei nopeasti mukaansa. Raisan ja Mikaelin suhde ei kuitenkaan kovin kiinnostava ollut. Se oli suurin piirtein samanlainen kuin monessa muussa tämän tyylisessä kirjassa. Siltä osin Kesytön ei mitään uutta tarjonnut. Jostain syystä en myöskään kamalasti tykännyt Mikaelista, jotenkin hän oli liian ylimielinen minun makuuni. Mielenkiintoisinta kirjassa lopulta olikin se, mikä Raisa oikein on.

Kesytön oli oikein koukuttava kirja. Vaikka alku ei kovin suurta vaikutusta tehnyt niin kirja parani koko ajan, kun uusia asioita paljastui. Ja kirjan loputtua jäi mielenkiinnolla odottamaan miten tarina oikein tästä jatkuu. Kesäkuuhun pitäisi malttaa odottaa, että seuraava osa Uhanalainen ilmestyisi.
Arvosana: 4/5

Elina Rouhiainen: Kesytön
Susiraja 1
Tammi 2012
s. 426

Oi maamme Suomi haasteeseen sain vallattua nyt Kainuun.

30Koetus tilanne: 3 655/30 000

3 kommenttia: