Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Pidin kovasti Niffeneggerin ensimmäisestä kirjasta Aikamatkustajan vaimo. Se sai minut tarttumaan tähänkin kirjaan vaikka takakannen perusteella kirja ei vaikuttanutkaan yhtä mielenkiintoiselta. Kesälomalla kirja löytyi melko halvalla, joten ostin sen. Mutta vasta nyt minulla oli aikaa ja mielenkiintoa lukea se.

Elspeth Noblin kuolee leukemiaan. Asuntonsa hän antaa kaksoissisarensa Edwinan kaksostytöille Julialle ja Valentinalle sillä ehdolla, että nämä asuvat asunnossa vuoden yhdessä ja heidän vanhempansa eivät saa nähdä asuntoa. Niinpä amerikkalaiset kaksoset muuttavat innolla Lontooseen. Pian heikompi kaksosista Valentina alkaa rimpuilla irti siskostaan. Hän ei halua enää tehdä aina samoja asioita kuin Julia. Valentina rakastuu alakerrassa asuvaan Elspeth-tädin entiseen poikaystävään Robertiin. Mustasukkainen Julia taas alkaa auttamaan yläkerran naapuria Martinia. Martin kärsii pakko-oireista eikä uskalla astua ulos asunnostaan. Martinin vaimo Marijke on muuttanut Amsterdamiin kyllästyttyään noudattamaan miehensä oikkuja. Hän kuitenkin lupaa palata Martinin luo jos tämä tulee hänen luokseen. Kaiken tämän lisäksi myös kuollut Elspeth on mukana kuvioissa haamuna, joka on vankina omassa asunnossaan, jonne kaksoset muuttavat.

Hänen varjonsa tarinassa on yksi suuri arvoitus: Miksi Elspethin ja tämän kaksoissisaren Edwinan välit menivät poikki? Sitä ei tunnu tietävän kukaan muu kuin kaksoset itse. Tämä arvoitus saa kestämään hiukan tylsän alun ja saa jatkamaan lukemista. Vähitellen tarina alkaakin parantua. Vaikka Valentinen itsenäistymis pyrkimykset ovatkin ihan mielenkiintoista luettavaa, niin kirjan parasta antia on ehdottomasti Martin. Oli mielenkiintoista lukea miten Martin taistelee pakko-oireitaan vastaan ja kuinka hän ja Marijke kaipaavat valtavasti toisiaan. Ilman Martinia myös kirjan loppu olisi ollut aivan liian surullinen.

Hänen varjonsa tarina ei ollut aivan niin hyvä kuin Aikamatkustajan vaimo. Olisin odottanut ehkä enemmän rakkauskertomusta, mutta kirja keskittyikin enemmän kaksosten suhteiden kuvaamiseen. Loppua kohti kirjaa ei malttanut laskea käsistään ja samalla se sai aika synkkiä piirteitä. Loppujen lopuksi pidin kyllä kirjasta vaikka loppu ei ollutkaan minun mieleeni.
Arvosana: 4/5

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (Her Fearful Symmetry)
Gummerus 2010
s. 476

Charlaine Harris: Veren sitomat

Kahdeksannessa Sookie Stackhouse -kirjassa Sookielle sattuu ja tapahtuu jälleen kerran. Ensin Sookie yritetään tappaa useampaan kertaan ja useita naispuolisia ihmissusia tapetaan. Kahtiajakautuneessa laumassa molemmat puolet syyttävät toisiaan ja sodan syttyminen on lähellä.

Kun ihmissusien ongelmat on selvitetty on vampyyrien ongelmien vuoro. Lousianan vampyyri kuningatar Sophie-Anne loukkaantui pommiräjähdyksessä vampyyrien huippukokouksessa. Siksi Lousiana olisi helppo vallata itselleen ja siihen tilaisuuteen tarttuu eräs vampyyrikuningas. Lisäksi Sookiella on useita muita pienempiä ongelmia, kuten Tanya, joka kiusaa häntä Sookien tappamana Debbie Beltin siskon käskystä. Sookien veljellä Jasonilla ja tämän vaimolla Crystalilla on ongelmia. Ja kaiken lisäksi Sookien poikaystävä ihmistiikeri Quinn on kadonnut.

Tässä Sookie Stackhouse kirjassa ei oikeastaan ollut kovin yhtenäistä juonta vaan joka päivä tuntui olevan uudet ongelmat. Yhtenä yönä selvitetään ihmissusien ongelmia ja jo heti seuraavana hypätään vampyyrien ongelmiin. Oikeastaan tuntui, että tässä kirjassa vähän siivottiin tilanteita jatkoa varten, kun muutamaan ongelmaan saatiin ratkaisu. Ihan viihdyttävää lukemistahan nämä kirjat on jos haluaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kovin suuria tunteita nämä kirjat eivät kyllä herätä.
Arvosana: 3/5

Charlaine Harris: Veren sitomat (From Dead to Worse)
Sookie Stackhouse # 8
Gummerus 2012
s.346

Terry Pratchett: Aikavaras

26. osa Kiekkomaailma sarjaan kertoo jälleen Kuolemasta ja Kuoleman tyttärentyttärestä Susanista. Kaikki alkaa siitä, kun Todellisuuden tarkastajat haluavat tuhota maailman. Eräs heistä ottaa naisen hahmon ja saa äärettömän taitavan nuoren kellosepän Jeremyn rakentamaan äärettömän tarkan kellon. Aikaa hallitsevat historiamunkit tajuavat mikä vaara uhkaa, jos kello laitetaan kävelemään, koska sellaista on tapahtunut jo aikaisemminkin, mutta Historiamunkit ovat onnistuneet salaamaan sen muilta. Historiamunkkien lakaisija Lu-Tze ja tämän oppilas Lobsang lähtevät estämään kellon käynnistämisen.

Myös Kuolema on huolestunut tilanteesta ja lähettää Ankh-Morporkiin Susanin selvittämään tilannetta, kun itse menee etsimään muita kolmea neljästä ratsastajasta: Sotaa, Nälänhätää ja Ruttoa. Neljän ratsastajan, kun pitää ratsastaa, kun maailmanloppu koittaa. Mutta muistaako kukaan viidettä ratsastajaa?

Aikavaras oli vähän sekava kirja johtuen siitä, että välillä hypittiin ajassa edestakaisin. Myös eri henkilöitä, joita seurattiin oli paljon ja sekin osaltaan sekoitti kirjaa ainakin aluksi. Muutenkaan Kuolema ja Susan eivät ole minun suosikki hahmojani. Aikavarkaassa oli kuitenkin muutama ihan mielenkiintoinen hahmo. Kaikista hauskin oli Sodan vaimo.

"Ehkä minä pitäisin oluesta?" Sota arvuutteli.

"Sinä et pidä oluesta, kultaseni."

"Enkö?"

"Et, se aiheuttaa sinulle vaivoja."

"Ahaa. Höm, mitä mieltä minä olen konjakista?"

"Sinä et pidä konjakistakaan, kultaseni. Sinä pidät vain erikoisesta kaurajuomastasi, jossa on paljon vitamiineja."

"Ai niin", Sota sanoi surkeana. "Olin unohtanut, että pidän siitä."

(Aikavaras s. 228)

Aikavaras ei mielestäni ollut aivan niin hauska kuin useimmat muut Pratchettin kirjat. Toisaalta se parani huomattavasti loppua kohti. Mutta silti kirja ei oikein edennyt, koska sitä ei vain jaksanut oikein lukea. 

Arvosana: 2/5

Terry Pratchett: Aikavaras (Thief of Time)

Kiekkomaailma # 26

Karisto 2010

s. 357

Laini Taylor: Karou, savun tytär

En innostunut tästä kirjasta aluksi ja olin aikeissa jättää sen lukematta. Kuitenkin muutamissa lukemissani blogeissa kehuttiin kirjaa siihen malliin, että kiinnostuin siitä. Kun kirja löytyi vielä kirjastosta niin pitihän se lukea.

Karou ei ole aivan tavallinen tyttö. Hänen hiuksensa kasvavat sinisinä, hän osaa monia kieliä ja oppii hetkessä uusia. Kaiken lisäksi hänet ovat kasvattaneet kimeerit, jotka ovat sekoitus eri lajeja niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Karou ei tiedä miksi toivomuskauppias oinaansarvinen Brimstone, Issa, joka on puoliksi käärme ja puoliksi nainen sekä Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät, ovat ottaneet hänet hoitoonsa. Muuta perhettä Karoulla ei ole.

Karou käy aina välillä Brimstonen asioilla ympäri maailmaa ja eräällä sellaisella retkellä hänen kimppuunsa hyökkää enkeli. Karou pääsee pakenemaan, mutta enkeli nimeltään Akiva ei saa Karouta mielestään. Siksi hän etsii Karoun taas käsiinsä, koska huomaa rakastuneensa tähän. Siinä on kuitenkin se ongelma, että kimeerit ja enkelit ovat sodassa keskenään.

Karou, savun tytär oli mielenkiintoinen kirja lähinnä siksi, että heti alusta lähtien kirjassa esiteltiin useita arvoituksia. Miten Karou on päätynyt kimeereiden hoitoon? Miksi Brimstone ottaa maksuksi toivomuksista hampaita? Mitä Brimstone oikein salaa Karoulta? Onko kimeereitä enemmän kuin vain Karoun tuntemat? Kirjaa on aluksi pakko lukea lähinnä siksi, että saisi vastauksen näihin kysymyksiin.

Vaikka kirja enimmäkseen oli ihan mielenkiintoinen välillä ainakin minulle tuli sellaisia hetkiä ettei olisi jaksanut lukea. Tarina oli kuitenkin hiukan erilainen kuin muut vastaavanlaiset rakkauskertomukset ja siksi kirja oli mukavan yllättävä. Loppu oli mielenkiintoinen ja jatkoa jäänkin odottelemaan innolla.
Arvosana: 4/5

Laini Taylor: Karou, savun tytär (Daughter of Smoke and Bone)
Tammi 2012
538 s.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa. Ensin hän sai Kaleva Jäntin kirjallisuuspalkinnon ja pian sen hän teki sopimuksen HarperCollins-kustantamon kanssa, joka julkaisee Teemestarin kirjan englanniksi. Teemestarin kirja päätyi lukulistalleni melko pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta viime aikojen julkisuus sai minut etsimään sitä kirjastosta.

Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta. Enää ei ole Suomessakaan talvia ja lunta. Lämpötila laskee harvoin alle 10 asteeseen. Vesi on noussut ja peittänyt alleen monen suuren kaupungin. Pahin ongelma on kuitenkin, että puhtaasta vedestä on pulaa. Armeija säännöstelee vaden jakelua. Alueella liikkuu myös veden myyjiä, mutta myös huijareita jotka myyvät suolaista merivettä.

Kirjan päähenkilönä on Noria Kaitio, joka kuuluu teemestarien sukuun ja hänestä on pian tulossa seuraava teemestari. Mutta kun puhtaasta vedestä on pulaa kääntyy armeijan katse pian teemestareiden puoleen ja varsinkin sellaisen, jonka tee on erityisen hyvän makuista. Armeijan huomio ei ole toivottavaa, kun he tuomitsevat ihmisiä kuolemaan vesirikoksista pidettyyään tuomittuja ensin monta viikkoa vankina omassa kodissaan.

Noria ja hänen paras ystävänsä Sanja ovat hyvin kiinnostuneita entismaailmasta. He tutkivat muovihautaa jonne on jäänyt paljon varsinkin entismaailman muoviesineitä. Sieltä löytyy myös vihje, jonka perusteella Noria alkaa miettiä löytyisikö jostain vielä puhdasta vettä.

En odottanut tältä kirjalta kovin paljon. Siispä oli mukava huomata kuinka paljon pidin siitä. Kirjan kuvaama maailma oli kauhea, mutta siitä oli kiehtovaa lukea. Oli mielenkiintoista lukea kuinka Noria ja Sonja tutkivat oman aikamme esineitä kuten VHS-kasetteja ja radiota sekä miettivät mihin tarkoitukseen ne on tehty. Oli myös mielenkiintoista arvailla mitä on tapahtunut. Kirjan kieli oli valtavan kaunista ja se imi mukaansa.

"Mitä niille tapahtui?" olin kysynyt. "Miksei lunta ja jäätä enää ole?"

Äiti oli katsonut minua ja kuitenkin minun lävitseni, kuin olisi yrittänyt nähdä ajatusten ja sanojen ja vuosisatojen läpi, talviin jotka olivat poissa.

"Maailma muuttui", hän oli sanonut. "Useimmat uskovat, että se muuttui itsestään, vaati omakseen sen, minkä aika oli täysi. Mutta paljon tietoa katosi Hämärän vuosisadalla, ja on niitäkin, jotka uskovat, että ihmiset muuttivat maailman tahtomattaan tai tahallaan."

"Mitä sinä uskot?" olin kysynyt.

Hän oli ollut pitkään hiljaa ja sanonut sitten: "Uskon, että ilman ihmisiä maailma ei olisi sama kuin se on nyt."
(Teemestarin kirja s. 44-45)

Teemestarin kirja oli kaunis, surullinen ja vähän ahdistavakin kirja. Sen kuvaamaa maailma ei ole sellainen missä haluaisin elää. Kuitenkin on aivan mahdollista, että tästä kuvauksesta tulisi joku päivä totta. Kirja sai ajattelemaan kuinka voisi estää sen toteutumisen. Kaiken kaikkiaan upea kirja.
Arvosana: 5/5

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos 2012
266 s.

L.M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny

L.M. Montgomeryyn olen tutustunut monen muun tavoin Anna ja Runotyttö -kirjojen kautta. Nyt Sisko Ylimartimo on alkanut suomentamaan Montgomerylta aiemmin suomentamattomia kirjoja. Yksi näistä kirjoista on alunperin vuonna 1910 Hedelmätarhan Kilmeny.

Hedelmätarhan Kilmeny kertoo vasta valmistuneesta Eric Marshallista, joka aikoo isänsä tavoin alkaa liikemieheksi ja jolla ei ole mitään kiirettä löytää itselleen vaimoa, vaikka isä ja kaverit siihen vähän patistavatkin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Eric saa kirjeen ystävältään Larry Westiltä, joka toimii opettajana pienessä Lindsayn kylässä Prinssi Edwardin saarella. Larry on sairastunut ja pyytää Ericiä toimimaan sijaisenaan loppu lukukauden. Eric suostuu ja muuttaa pian Lindsayn kylään. Eräänä iltana ollessaan kävelyllä hän eksyy erääseen hedelmätarhaan, jossa istuu kaunis tyttö soittamassa viulua. Huomatessaan Ericin tyttö kuitenkin pakenee kauhistuneena. Eric huomaa pian ettei saa tyttöä mielestään ja alkaa selvittämään kuka tyttö oikein on. Asiaa ei auta yhtään, että kyläläiset eivät tiedä tytöstä mitään muuta kuin, että tämä on mykkä.

Hedelmätarhan Kilmeny ei ollut kovin pitkä kirja ja tarina etenee melko nopeasti. Kirja sisältää tietenkin Montgomerylle tyypilliseen tapaan paljon kuvailua, mikä on aika tylsää. Mitenkään omaperäinen tarina ei myöskään ole ja aika helppo oli arvata mitä tuleman pitää. Se ei kuitenkaan estänyt nauttimasta tarinasta. Mielenkiintoista oli myös kirjan loppuun kirjoitetusta jälkipuheesta kirjan taustoja ja mitä Montgomery oli kirjoittanut kirjasta päiväkirjaansa.

Hedelmätarhan Kilmeny on oikein mukava pikku rakkauskertomus joka on nopeasti luettu. Kirja on hyvin erilainen kuin Anna ja Runotyttö -kirjat, mutta silti melkein yhtä hyvä. On kiva, että saatiin tämäkin kirja suomeksi.
Arvosana: 4/5

L.M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard)
Minerva 2012
191 s.

Angie Sage: Pimeä

Viimeisin Septimus Heap kirja on Pimeä. Se alkaa siitä, kun parasvelho Marcia Overstand vahingossa karkottaa opettajansa ja ystävänsä Alther Mellanin haamun. Koska Septimuksen Pimeä viikko on alkamassa päättää hän hakea Altherin takaisin ja samalla saada opintosuorituksen. Matkaan valmistautumisessa menee aikaa ja siksi Septimuksella ei ole aikaa prinsessa Jennan huolille. Jenna näet uskoo, että palatsin ullakolla on jotain. Jenna ja Beetle saavat selville, että siellä on kostonhaluinen Merrin Meredith, joka on langettanut Pimeän piirin, joka alkaa levitä. Se johtaa lopulta siihen, että melkein koko Linna on Pimeän sumun peitossa, jossa monet eivät selviä pitkään. Velhot ovat vetäytyneet Velhotorniin, mutta Septimus on jäänyt ulkopuolelle. Koska Septimus jäi matkavalistelujensa takia monesta mielenkiintoisesta taiasta paitsi päättää hän nyt tehdä kaikkensa karkottaakseen pimeän.

Pimeä oli aika synkkä kirja verratuina muihin Septimus Heap kirjoihin. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään vaan teki kirjasta vaan mielenkiintoisemman. Kirjan onnistui luomaan oikein jännittävän tunnelman ja koko ajan teki mieli lukea vielä vähän. Erityisen mielenkiintoista minusta oli lukea Simonista, kun hän yritti saada toiset taas luottamaan itseensä. Myös Septimuksesta tuli mielenkiintoisempi, kun hän välillä koki jääneensä sivuun kaikista jännittävistä tapahtumista.

Pimeä nousi parhaaksi Septimus Heap kirjaksi. Odotukset eivät olleet kovin korkealla edellisen kirjan jälkeen ja siksi olikin mukava yllättyä iloisesti. Kirjaa lukiessa välillä harmitti, että piti välillä keskeyttää lukeminen ja tehdä muutakin.
Arvosana: 4/5

Angie Sage: Pimeä (Darke)
Septimus Heap #6
WSOY, 2012
409 s.