sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Tuli tässä vähän aikaa sitten sellainen tunne, että pitäisi lukea lisää suomalaisia kirjoja, että saisi jatkettua Oi maamme Suomi -haastetta. Lukulistalta löytyi Oululaisen Jenny Kangasvuon Sudenveri, joka vaikutti sillä hetkellä mielenkiintoisimmalta. Hiukan epäillen kuitenkin tartuin tähän ihmissusi kirjaan. Niitä kun on viime aikoina nähty aika monta.

Kirja alkaa, kun Varga löytää kotioveltaan Laumasta karanneen epämuotoisen Rasmuksen. Rasmus ei halua olla susi, koska hän ei haise sudelta susihahmossa ollessaan. Rasmus ei ole kuitenkaan kokonaan ihminenkään. Lauman matriarkka Martta pelkää Lauman paljastumista. Siksi hän haluaa hakea Rasmuksen pois Vargan luota. Vargan ja tämän rakastetun Marraskuun suhde taas on vaarassa, kun Varga salailee susipuolta itsessään. Ja kaikki pahenee, kun hän alkaa piilotella myös Rasmusta.

Narttu seisoo selkä suorana ja häntä kaarella. Korvat ovat pystyssä. Ullan asento on varautunut. Häntä on matalammalla kuin minulla ja Nartulla. Marko painaa korvia päätä vasten kuin pennut. Tuijotan Narttua silmiin ja kävelen hänen luokseen pennut innokkaina rinnalla. Narttu tuijottaa takaisin. Kääntää sitten katseensa ja antaa hännän laskea. Hitaasti. Korvat rentoutuvat. Hitaasti. 
Minun katseeni ja häntäni ja asentoni pitää. Tämän kerran. Pian on aika antaa periksi. Narttu on nuorempi. Narttu synnyttää. Ulla on jo antanut periksi. Pitää hännän matalalla ja antaa Nartun tehdä merkit reviirille. Syödä ensin.
(Sudenveri s. 16)

Sudenveri oli mielenkiintoinen kirja. Erityisesti kirjan susien elämän kuvailu oli hienoa ja vaikutti hyvin uskottavalta, että juuri noin sudet käyttäytyvät. Minusta myös Sudenveren ihmissusi tyyppi oli paras millaiseen olen törmännyt. Sudeksi muuttuminen ei ole riippuvainen kuusta, vaan kokonaiset voivat muuttua sudeksi silloin, kun itse haluavat. Toisaalta sutena vanhenee nopeammin kuin ihmisenä ja jos juoksee pitkän aikaa sutena näyttää vanhemmalta kuin ikävuosien perusteella uskoisi. Se aiheuttikin kirjan henkilöille ongelmia varsinkin kouluaikoina. Kokonaisten suurin ongelma onkin elääkö ihmisenä vai sutena metsässä.

Kirjan tarinaa kerrotaan eteenpäin niin Martan, Vargan kuin Marraskuunkin näkökulmasta. Varga ja Marraskuu olivat mielenkiintoisia hahmoja ja varsinkin Marraskuuhun oli helppo samaistua. Martta taas oli hiukan ärsyttävä hahmo, kun hän päätti toisten puolesta näiden elämästä. Toisaalta kyllä häntäkin hiukan alkoi ymmärtämään kirjan edetessä.

Sudenveri oli raikas ihmissusi kirja. Vähän erilainen kuin suurin osa niistä mitä olen tähän mennessä lukenut. Sen juoni oli mielenkiintoinen ja oli mukava lukea myös Lauman aiemmista vaiheista esimerkiksi Talvi- ja Jatkosodan aikana. Muutenkin kirja oli mukavan suomalainen.
Arvosana: 4/5

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Teos 2012
s. 313

30Koetus tilanne: 12 083 / 30 000

Oi maamme Suomi -haasteeseen valtasin Pohjois-Pohjanmaan.

1 kommentti:

  1. Tämä kirja on lukulistallani, yhtenä syynä se, että Jenny on meidän yliopistossa antropologian opettajana. Hän voitti viime vuonna Paras ope-palkinnon.

    VastaaPoista