sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Terry Pratchett: Carpe jugulum


"Ne vampyyrit siis puhuivat kaikenlaista veren juomisesta ja ihmisten tappamisesta ja kaikki vain nyökyttelivät ja sanoivat: 'Kas vain, sepä kiinnostavaa.'?"
 "Kyllä."
"Ja he söivät valkosipulia?"
"Kyllä."
"Eihän se voi pitää paikkansa, eihän?"
"Ehkä me käytimme vääränlaista valkosipulia!"
(Carpe jugulum s. 79-80)
Lancressa kuningas Verence ja kuningatar Magrat ovat saaneet tyttären. Tämän  Nimiäisiin on kutsuttu kaikki, jopa Überwaldin vampyyrit. Nämä vampyyrit kuitenkin aikovat kaapata vallan Lancressa. Noitien on siis tehtävä jotain. Nämä vampyyrit ovat vain siitä hankalia, että perinteiset keinot heidän tuhoamisekseen eivät tunnu toimivan. Nuorimmalla noidalla Agnesilla on pieni etu vampyyreita vastaan, koska nämä eivät voi hallita Agnesia niin kuin muita, koska Agnesilla on toinenkin persoonallisuus, Perdita, joka ottaa hallinnan jos Agnesia hallitaan. Tämä saa vampyyriperheen pojan Vladin kiinnostumaan Agnesista. Nanny Auvomieli, Magrat ja Agnes kuitenkin uskovat, että jos joku voi voittaa nämä vampyyrit, niin Muori Säävirkku. Muori kuitenkin tuntuu haluavan jäädä sivuun noitahommista. Voivatko muut noidat voittaa vampyyrit ilman Muorin apua?

Lancren noidista kertovat kirjat ovat mielestäni olleet Prattchetin kirjoista parhaita. Ja tälläkään kertaa noidat eivät tuottaneet minulle pettymystä. Nanny Auvomieli oli yhtä hauska hahmo kuin aiemminkin, mutta Muori Säävirkku tuntui tavallista vaisummalta. Uusin noita Agnes taas vaikuttaa ihan hyvältä lisältä noitien joukkoon. Uusista hahmoista pidin varsinkin vampyyriperheen palvelija Igorista, jonka ässävikainen puhetapa toi mukavasti persoonallisuutta tähän hahmoon. Vampyyrit taas eivät olleet kovin hauskoja. Olisin odottanut Prattchettilta, että vampyyreista olisi tehty enemmän pilaa, mutta varsinkin Vlad olisi sopinut hyvin vaikka Vampyyripäiväkirjojen maailmaan. Siis he olivat melkein ihan perusvampyyreita.

Carpe jugulum ei mielestäni ollut aivan yhtä hauska kirja kuin Terry Pratchettin kirjat yleensä. Toisaalta tarina oli ehkä tavallista parempi. Siis kyllähän kirjassa löytyi paljon hauskoja oivalluksia, mutta nyt tuntui, että tärkeämpi oli hyvä tarina kuin hyvät vitsit, niin kuin joissain Pratchettin kirjoissa tuntuu olevan.
Arvosana 3½ / 5


Terry Pratchett: Carpe jugulum
Kiekkomaailma #23
Karisto 2008
s.343

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti