perjantai 17. elokuuta 2012

Mary Hoffman: Laivojen kaupunki

Stravaganza kirja sarja on ollut jossain vaiheessa yksi suosikeistani. Siispä olin innoissani, kun kuulin, että sarjaan on ilmestymässä uusi osa suomeksi. Siksi Laivojen kaupunki piti saada käsiini mahdollisimman pian. Ja nyt se on sitten luettu.

Stravaganza kirjoissahan on tapana, että päähenkilö on jotenkin onneton ja sitten hän löytää jonkin esineen. Kun päähenkilö nukahtaa tämä esine kädessään, päätyy hän toiseen maailmaan ja siellä Taliaan, meidän 1500-luvun Italiaa muistuttavaan maahan. Tällä kertaa päähenkilönä on Isabel, joka on kateellinen kaksoisveljelleen Charlielle, joka tuntuu kaikessa olevan parempi kuin Isabel. Isabel päätyy satamakaupunki Classeen, jonne Porttikansa on hyökkäämässä. Isabelin on siis osallistuttava meritaisteluun, vaikka hän ei osaa edes uida.

Edellisten Stravaganza kirjojen lukemisesta on minulla jo monta vuotta ja siksi kirjan aikana oli välillä vähän hukassa, kun ei muistanut mitä neljässä edellisissä kirjoissa oli tapahtunut. Kirja oli muutenkin hiukan sekava, kun ensin saatettiin kertoa hiukan Isabelista, sitten hypättiin muutamaksi sivuksi, jonkin herttuan tai ruhtinaan pään sisään ja sitten taas palattiin Isabeliin. Ja niitä ruhtinaita ja herttuoita riitti niin paljon, että koko ajan piti miettiä, että kukas niistä tämä taas olikaan. Uusia hahmojakin sarjaan tuli Isabelin lisäksi Classessa Isabelia vastassa ollut stravagantti Flavia ja  merirosvo Andrea, joka olikin melko mielenkiintoinen hahmo.

Classen satamatavernassa istui mies, joka yritti olla houmaamaton. Se oli hankalaa sillä hän oli hyvin silmiinpistävä. Hän oli noin kolmikymmenvuotias ja vain keskimittainen, mutta hänellä oli vyötäisille ulottuva sysimusta tukka ja hopeiset kulmahampaat. Nyt hän oli sitonut tukkansa taakse ja piti suunsa kiinni niin visusti kuin suinkin. Se ei käynyt helposti, koska hän piti puhumisesta.
(Laivojen kaupunki s. 95)

Vähän laivojen kaupungin juoni jäi mielestäni laimeaksi. Aluksi koettiin muutama seikkailu Talian eri kaupungeissa, jotka eivät suoranaisesti liittyneet pääjuoneen juuri mitenkään, ja sitten oli se taistelu, jota oltiin odotettu koko kirjan ajan, eikä sen kertomisessa sitten kestänyt kuin parikymmentä sivua. Vaikka olikin kiva päästä taas lukemaan vanhoista tutuista stravaganteista oli Laivojen kaupunki hiukan pettymys minulle. Silti kirja oli hyvin mukaansa tempaava ja siksi kirja tuli luettua parissa päivässä. Eli vaikka kirja oli pettymys oli se silti ihan luettava kirja.
Arvosana: 4/5

Mary Hoffman: Laivojen kaupunki (City of ships)
Stravaganza # 5
Tammi 2012
s.390 

3 kommenttia:

  1. Apua! Mistä Laivojen kaupungin voi ostaa? Oon kolunnut kaikki lähimarketit läpi ja vähän kauempaakin, mutta en ole lötäyt :< Mistä sä sitten lopulta ostit sen? En haluaisi ruveta tilailemaan ebaystä englanninkielistä versiota. Tyydyn myös pokkariversioon! Niitä kun on kolme tuolla hyllyssä. Kirjoitat muuten tosi taidokkaasti! Iloa silmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Minulla laivojen kaupunki oli kirjastosta lainassa, mutta ainakin adlibriksellä se näyttäisi olevan myynnissä täällä http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513166740. Adlibrikseltä yleensä saa aika edullisesti kirjoja eikä sieltä tule postikuluja. Suosittelen.

      Myös Bookplussalta se näyttää löytyvän täältä http://www.bookplus.fi/kirjat/hoffman%2c_mary/stravaganza-17079856, eikä sieltäkään tule postikuluja jos ennen maanantaita tilaat.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :) Tuusulan kirjastosta ei harmikseni löydy kuin vain 1-4 stravaganzat. Taidankin tilata ihan omakseni tuollaisen :D Kiitos vielä!

      Poista