lauantai 29. kesäkuuta 2013

Iain M. Banks: Pelaaja

Kulttuuri sarjaan tutustuminen jatkui heti ensimmäisen osan perään. Tämä kirja vaikutti heti takakannen perusteella mielenkiintoisemmalta kuin ensimmäinen osa.

Jernau Morat Gurgeh on mestari pelaaja. Hänet kiristetään matkustamaan kaukaiselle planeetalle, jonka Imperiumia pitää koossa peli nimeltä azad. Ihmisten asema Imperiumissa riippuu menestymisestä pelissä ja pelin voittajasta tulee tietenkin keisari. Gurgeh saa erityisluvan osallistua peliin Kulttuurin edustajana.

Pelaaja oli aivan erilainen kirja kuin ensimmäinen osa Muista Flebasta. Siinä missä edellisessä osassa riitti toimintaa ja tuntui, että koko ajan oltiin jossain heilumassa pyssyjen kanssa, Pelaajassa meno oli paljon rauhallisempaa ja keskityttiin enemmän peliin ja mitä tuntemuksia Gurgehilla oli pelin edetessä. Se teki kirjasta kuitenkin minun mielestäni mielenkiintoisemman.

Pelaajassa pääsi myös paremmin tutustumaan Kulttuuriin, missä esimerkiksi sukupuolen vaihdosta verrataan kampaajalla käyntiin, robotit ovat samanarvoisia ihmisten kanssa ja kunnon lakeja ei tunnu olevan. Myös Imperiumi, jonne Gurgeh meni pelaamaan, vaikutti mielenkiintoiselta paikalta, vaikkakin täysin Kulttuurin vastakohdalta. Esimerkiksi siellä asuvat ihmiset jakaantuivat kolmeen sukupuoleen, joista miestä ja naista vastaavat olivat kolmannen alistamia. Myös Imperiumia koossa pitävä peli vaikutti hyvin kiinnostavalta ja sen pelaamisesta olisin halunnut lukea enemmän.

Pelaaja oli mielestäni parempi kuin edellinen osa Muista Flebasta. Se keskittyi vahvasti pelaamisen kuvaamiseen ja siksi sitä oli helppo lukea, vaikka ei olisi paljon scifiä lukenutkaan, niin kuin minä. Kahden ensimmäisen osan perusteella taidan kyllä jatkaa tämän sarjan lukemista.
Arvosana: 4/5

Iain M. Banks: Pelaaja
Englannin kielinen alkuteos: The Player of Games
Loki-Kirjat 1994
355 s.

Kulttuuri:
Muista Flebasta
Pelaaja
Aseiden käyttö
The State of the Art
Excession
Inversions
Tähystä tuulen puolta
Matter
Pintakuvio
The Hydrogen Sonata

30Koetus tilanne: 17 274 / 30 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti