torstai 18. huhtikuuta 2013

Charlaine Harris: Pedon veri

Näitä Sookie Stackhouse kirjoja tuntuu riittävän. Koko ajan tulee lisää. Minä en mikään Sookien fani ole ja tv-sarjaakaan ei ole tullut katsottua. Silti nämä kirjat kiinnostavat sen verran, että pakko on lukea ne läpi.

Pedon veri kirja alkaa siitä, kun ihmissudet ja muut kaksiluontoiset kertovat olemassaolostaan tavallisille ihmisille. Bon Tempsissa tähän tunnutaan suhtautuvan yllättävän rauhallisesti, mutta sitten Merlotte's baarin takapihalta löytyy murhattu ja ristiinnaulittu ihmispuuma. Ja ettei Sookien elämä vain kävisi liian tylsäksi keijut alkavat sotia keskenään ja Sookie on vaarassa keijuperimänsä takia.

Tämä kirja oli hyvin samantyylinen kuin aiemmatkin osat eli hyvin tapahtumarikas. Koko ajan sattui jännittäviä käänteitä ja koskaan ei voi aavistaa mitä ongelmia Sookie seuraavalla sivulla kohtaa. Juuri se ehkä on se syy, miksi en näistä kirjoista valtavasti tykkää. Niissä on liikaa toimintaa ja liian vähän tunnetta. Sookien poikaystävät vaihtuvat vähän liian tiuhaan tahtiin minun mielestäni. Onneksi tässä kirjassa ei ilmestynyt enää uutta vaan Sookie pähkäili lähinnä vanhojen välillä.

Pedon veri oli taas hyvin nopealukuinen ja vauhdikas teos. Mitenkään suuria tunteita se ei herättänyt ja vasta lopun tapahtumat kunnolla herättivät mielenkiinnon. Mutta kyllä tämän kanssa aika kului ihan kivasti ja hyvää viihdettähän tämä on.
Arvosana: 3/5

Charlaine Harris: Pedon veri
Englannin kielinen alkuteos: Dead and Gone
Sookie Stackhouse # 9
Gummerus 2012
s. 303

30Koetus tilanne: 10 412 / 30 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti